Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit

perjantai 21. lokakuuta 2016

Vegaaninen kokkauskurssipäivä Seinäjoella 8.10.2016


Lauantaina 8.10.2016 Vegaaniliitto Etelä-Pohjanmaa järjesti Seinäjoen Nuorisokeskuksella avoimen ja maksuttoman kokkauskurssin. Yhdeksän henkeä kokoontui tuolloin Nuorisokeskuksen kahvioon valmistamaan kolmen ruokalajin päivällisen. Mukana oli niin uusia kasvoja kuin Vegaaniliiton paikallistoiminnassa pidempäänkin olleita.

Vegaanisen kokkauskurssipäivän yhteydessä oli mahdollisuus ottaa mukaan sponsoroiden ja Vegaaniliiton tarjoamia esitteitä ja antaa lahjoituksia Tuulispään Laidunkeräykseen.

Kokkausta pohjusti miniluento


Kokkauskurssin teemana oli soija. Kurssin päätavoitteena oli antaa vinkkejä ja opastusta etenkin soijarouheen maustamiseen. Soijarouhe kun helposti jää turhan mauttomaksi, jos sitä maustetaan samoilla maustemäärillä kuin esimerkiksi lihaa.

Päivän aluksi Vegaaniliitto Etelä-Pohjanmaan yhdyshenkilö Nina Ilmaniemi jakoi tekemänsä reseptikoosteen kaikille osallistujille. Reseptivihosta löytyi päivän pääruuan eli makaronilaatikon lisäksi soijarouhereseptit myös ruskealle kastikkeelle ja lasagnelle, sekä jälkiruokaohje soijavispipohjaiselle suklaamousselle.

Ennen ruuanlaittoon siirtymistä Nina piti pienen luennon Vegaaniliitto Etelä-Pohjanmaan toiminnasta ja vegaanisesta ravitsemuksesta. PowerPoint-esityksessään Nina esitteli myös reseptit, joita kurssilla kohta lähdettäisiin toteuttamaan.

Ruuanlaitto alkakoon

Kokkaus startattiin alkupalojen valmistelulla.

Alkupaloiksi valmistettiin tomaatti-kurkku-punasipuli-basilikasalaatti. Salaatti nautittaisiin paprikalla höystettyjen Linkosuon sponsoroimien Väinämöisen palttoonappien ja gluteenittomien hapannappien kanssa. Leipänappien levitteiksi oli tarjolla Sheesen Garlic & Herb sekä Sweet Chilli tuorejuustoja. Juustot kokkauskurssille sponsoroi Ecolink Oy.

Samaan aikaan salaatin valmistuksen kanssa laitettiin alulle myös soijarouhe-makaronilaatikot. Tavallisen kauramaito- ja kaurakermapohjaisen makaronilaatikon lisäksi valmistettiin pienempi gluteeniton makaronilaatikko, joka kostutettiin soijamaidolla ja soijakermalla. Soijarouheen sponsoroi Vitaseege ja Plantin kauramaidot ja -kermat sekä muitakin ruoka-aineostoksia sponsoroi Kavli Oy.

Makaronilaatikon valmistus aloitettiin sipulin pilkkomisella. Kurssilla tuli huomattua, että sipulin pilkkomistyylejä on yhtä monia kuin on pilkkojia. Sipulikyynelten kuivuttua ja sipulisilppujen tultua kuullotetuiksi pannuilla, lisättiin sekaan soijarouheet ja mausteet.

Levyillä makaroneja keittymässä ja soijarouhetta maustumassa

Nina johti kokkausta ja ohjeisti, että soijarouheeseen on hyvä laittaa paitsi runsaasti maustetta, myös reilusti rypsiöljyä. Soijarouhe on luonnostaan rasvatonta, joten jos soijarouheella korvaa esimerkiksi reseptissä ilmoitetun lihan, öljyä voi huoletta lorauttaa enemmän kuin mitä alkuperäisessä reseptissä ohjeistetaan. Ja kuten vegaanisilta ravitsemusluennoilta on voinut jäädä mieleen, on rypsiöljy ideaalinen rasva ruuanlaitossa. Rypsiöljy sisältää ihmiselle välttämättömiä Omega 3- ja 6-rasvahappoja juuri sopivassa suhteessa.

Soijarouhepaistoksiin lisättiin vedet ja samalla levyt sammutettiin. Soijarouhe oli kypsää makaronilaatikkoon siinä vaiheessa, kun kaikki vesi oli imeytynyt. Tämä antoi kurssilaisille oivalluksia: tosiaan, soijarouhetta ei tarvitsekaan keittää erikseen, vaan veden voi imeyttää siihen paistamisen yhteydessä. Veden imeyttäminen soijarouheeseen pannulla nopeuttaa ruuanlaittoa, tekee soijarouheesta läpikotaisin maukkaampaa ja voi vähentää tiskimäärääkin.

Gluteenittoman makaronilaatikon kokkausta


Kypsät soijarouheet sekoitettiin keitettyjen ja öljyttyjen makaronien kanssa ja kaadettiin vuokiin. Päälle valutettiin kasviskermalla ja jauhoilla täyteläistetty soija/kauramaitoseos. 

Sitten makaronilaatikot saivat levätä uunissa 50 minuuttia.

Vispilät sauhuten jälkiruuan kimppuun


Kun gluteeniton ja tavallinen makaronilatikko tirisivät uunissa, vispattiin Alpron soijakermaa vaahdoksi suklaamousse-jälkiruokaa varten. Samaan aikaan kattilassa oli sulamassa levyllinen tummaa suklaata. Kun soijakermavaahto oli täyteläisen kuohkeaa, mukaan kaadettiin juokseva suklaa ja pari teelusikallista vaniljasokeria. 

Suklaasula + Alpron Vispi = Mousseunelma


Komeus vispattiin suklaiseksi vaahdoksi, joka jaettiin annoksiin. Yhdestä purkillisesta Alpron vispiä sai noin viisi annosta suklaamoussea. Kun annokset olivat valmiita, ne laitettiin jääkaappiin jähmettymään.

Sitten syömään!

Alkupaloiksi rouskutettiin Sheesellä ja paprikalla kuorrutettuja Palttoonnappeja ja basilikaista tomaattisipulisalaattia.

Kun ruokien valmistelut oli hoidettu, saatiinkin jo siirtyä alkupalojen pariin. Väinämöisen palttoonnapit ja salaatti maistuivat ruuanlaittajille. Moni pääsi maistamaan Sheesen levitteitä ensimmäistä, mutta tuskin viimeistä kertaa. Sheese teki vaikutuksen maullaan myös sellaisiin, joita eivät vegaanijuustot yleensä ole innostuneet.

Aika kului jutustellessa ja syödessä siivillä ja kohta aterimet päästiin upottamaan höyryäviin makaronilaatikkoihin. 

Makaronilaatikot valmiina kauhottaviksi!

Makaronilaatikon makua kehuttiin neutraaliksi: se kelpaisi varmasti myös lapsille ja sellaisille, jotka vierastavat voimakkaita mausteita. Mausteisemmista ruuista nauttivat voivat puolestaan terästää reseptiä runsaimmilla mausteilla. Seuraava makaronilaatikon ohje onkin niin sanottu perusresepti, jota voi tuunata oman maun ja syöjien mieltymysten mukaiseksi.

Soijarouhe-makaronilaatikko


1 iso sipuli
½ dl rypsiöljyä paistamiseen
2 dl soijarouhetta
1 rkl paprikajauhetta
2 rkl soijakastiketta (tai 1rkl soijakastiketta + 1tl grillausmaustetta)
½ tl valkopippuria
1 dl vettä soijarouheen turvottamiseen
5 dl makaronia
1 kasvisliemikuutio makaronien keitinveteen
½ dl rypsiöljyä makaronilaatikon sekaan
6 dl kaura- tai soijamaitoa
2 dl kaura- tai soijakermaa
3rkl vehnäjauhoja

1. Silppua sipuli ja kuullota sitä paistinpannulla rypsiöljyssä pari-kolme minuuttia. Lisää sekaan soijarouhe, paprikajauhe ja valkopippuri (sekä grillausmauste) ja paista seosta käännellen hetken aikaa. Lisää soijakastike ja sekoita. Lisää lopuksi vesi ja sammuta levy. Soijarouhe on valmista, kun kaikki vesi on imeytynyt.
2. Keitä makaronit ohjeen mukaan ja kaada vesi pois. Sekoita soijarouhe-sipuliseos sekä ½ dl rypsiöljyä makaronien joukkoon.
3. Sekoita kulhossa maito ja kerma ja sekoita vispilällä jauhot nesteeseen.
4. Laita makaroni-soijarouheseos uunivuokaan ja kaada maitoseos päälle. Paista 200-asteisessa uunissa 50 minuuttia. Anna vetäytyä n. 5 minuuttia ennen syömistä.

Maukasta vegaanista arkiruokaa

Viimeinen ruokalaji kruunasi makeudellaan kokkauspäivän


Jälkiruuaksi nautittiin jääkaapissa sopivaksi viilentynyttä suklaamoussea. Suklaamoussen kyljessä juotiin kuumaa kahvia tai teetä. Moussen päälle sai ripotella Marianne Crush-karkkirouhetta. Rouskuva minttusuklaa sopi suklaamousseen erinomaisesti, antaen sille suutuntumaa ja raikkautta.

Mousset annosteltuina, enää Mariannerouheet puuttuvat!


Moussen syöminen innoitti osallistujat keskustelemaan siitä, miten helppoa suklaamoussen valmistaminen on ja miten nopeasti siitä saa tehtyä esimerkiksi kakkuja. Mousseen sopisivat hyvin myös marjat ja muut lisäkkeet.

 Kokkauspäivän jälkimainingit


Kokkauskurssin jälkeen yksi osallistuja oli kokeillut tehdä soijarouheesta Ninan antamalla reseptillä lasagnen ja se oli onnistunut loistavasti. Kävikin niin, että kokkauspäivä ei tarjonnut pelkkää ruuanvalmistusoppia, vaan se toimi myös paikkana jossa saatiin keskustella vegaaniruuista ja niiden valmistamisesta.
Kokkauskurssipäivän yksi anti olikin se, että osallistujat saivat inspiraatiota kokata soijarouheesta tai Alpron vispistä uudenlaisia, mutta helppoja herkkuruokia.


Kiitokset vielä kokkauspäivän mahdollistaneille sponsoreillemme: Kavli Oy:lle, Vitaseegelle, Linkosuolle ja Ecolink Oy:lle!

tiistai 11. lokakuuta 2016

Sipsari-illan herkkukattaus Tampereella 9.10.2016


Facebookista televisioon ja suomalaisiin ruokapöytiin

Facebookin Sipsikaljavegaanit- ryhmä on ollut yksi suomalaisen vegaanivaikuttamisen merkkipaaluja. Ryhmä nauttii suursuosiota, ja sillä on jo lähes 30 000 jäsentä. Mukaan ovat tervetulleita niin sekasyöjät, kasvissyöjät kuin vegaanitkin. Ryhmä toimii aktiivisesti, sen tarkoituksena on kuvata tapoja valmistaa mahdollisimman täyteläistä vegaaniruokaa. Täyteläinen tarkoittaa tässä yhteydessä mahdollisimman rasvapitoista, herkullista, ja mahdollisuuksien mukaan myös helppotekoista. Suolaiset sipsari-annokset eivät kaihda suolaisuutta, makeat saavat makeannälän sammumaan loppuviikoksi (tai seuraavaan Arnolds-matkaan asti).
Gaëlle Thomas katselemassa kiinnostuneena yhdyshenkilö Idan ja sipsarivastaava Marikan pöytätyöskentelyä.
Kaikki blogin kuvat: Jesse Marhia

Syynä ilmiön suosioon on arvuuteltu olevan perinteisten vegaaniruoka-myyttien murtamisessa: vegaaninen ruoka on muutakin kuin ituja, maustamatonta tofua ja vähärasvaisuutta. Ihastusta mediassa ja myös Tampereen sipsareissa on herättänyt sipsareiden ruoka- ja kehopositiivisuus. Ryhmässä kaikenlainen "terveellisyyteen" viittaaminen, syyllistäminen ja turha eettinen keskustelu on kiellettyä. Vegaaninkin täytyy nauttia ruoasta ilman syömisensä jatkuvaa analysointia. Vuonna 2016 MoonTv kiinnostui ilmiöstä, ja
kiersi suomalaisten Sipsareiden kodeissa testaamassa hyväksi todettuja vegaanireseptejä.
Tampereen paikalliset aktiivit ovat myös huomioineet ilmiön, ja päättivät järjestää Sipsari-nyyttärit harrastajien kesken. Suunnitelmissa oli viettää rento sunnuntai nauttien kanssasipsareiden herkkusuosituksista ja Moon Tv:n Sipsarit-realitysarjan arkistoista.


Sipsariravintokolmion perusta: Vihis


Aikansa hitiksi on muodostunut vegaaninen einestuote, kasvispiirakka eli vihis, jota valmistaa Hoviruoka. Hoviruoka on ollut mukana Sipsarit-sarjan tuottamisessa, ja lähti ystävällisesti mukaan myös Tampereen sipsaritempaukseen. Kävijöitä vinkattiin etukäteen tuomaan lahjoitettuihin vihiksiin lempitäytteitään, jolloin niitä pystyi tuunaamaan itse. Illan mittaan tuunauspöytä täyttyi punajuuri- ja X-tramajoneeseista, jalopenoista, vegaanisista juustoista, iduista, leikkeleistä ja kastikkeista.

Taustalla tuotantoteknikko ja vapaaehtoistoiminnan avustaja Daniel Preiss.
Tuunauksen lyhyt oppimäärä.
Sipsariherkkuja meiltä ja maailmalta


Nyyttäritarjoiluina kerätty herkkupöytä osoitti, että sipsariruokavaliota voi toteuttaa monilla tavoilla.Pöydästä löytyi tietenkin runsas valikoima erilaisia nachoja ja sipsejä, joiden makusuosikit saivat aikaan paljon mielipiteiden vaihtoa. Lisäsi suolaisena naposteltavana olivat kikhernenuggetit ja minipizzat. Koska suomalaisten juhlapöytien kruunu on aina yksi voileipäkakku, sipsareilla kakkuja täytyi olla kaksi.

Värikkäässä nyhtöseitan-kakussa maistuivat Blue Sheese-hummus, punajuurimajoneesi, aurinkokuivattu tomaatti,Violifen tuore- ja pizzajuusto sekä viherpippurikinkku. Vihreät koristeita, jotka voi jättää halutessaan pois.

Sipsari-ideologiaa kunnioittaen vihreät vihannekset olivat pöydässä sallittuja vain koristeena, vihistäytteenä, uppopaistettuna tai kuorrutettuna jollakin ei-vihreällä. Tampereen Ruohonjuuri on ystävällisesti lahjoitti edellisen viikon ravitsemusluennolle raakasuklaita ja pähkinöitä, joista pähkinöitä riitti vielä kiitollisille Sipsareillekin. Pähkinät siis ovat ansainneet paikkansa niin terveellisen ravitsemuksen luennolla, kuin näissä epäterveellisen ruoan minifestivaaleillakin.

#sipsari #browniet

Jälkiruokakattaus sisälsi raparperipiirakkaa, Kamomillan konditoria-blogistakin tutun Satu Saunion uunituoreita suklaabrownieita, otteita vegaanisista irtokarkeista, ja Pesu:n tapahtumasta lahjoitetuista Whoopieista. Ballerinakeksit ovat markettihyllyjen takuuvegaanivalintoja. Myös hedelmät ovat sallittuja pienissä määrin, kunhan ne muisti dipata paksuun valmissuklaadippiin.


Leipurikonkari Mami Mizukawan kikhernenuggetit, taustalla herkullinen raparperipiirakka

Reseptiesittelyssä: Erämökkipurilaiset

Alkuperäinen ohje: Planeetan parhaat vegepurilaiset (Moreeni, 2011)
Minna Honkamäki toi tarjoilupöytään tempehistä valmistetut eräpurilaiset ja mainosti näitä syötäväksi joko Blue Sheese-dipin tai mansikkahillon kanssa. Tässä tiivistyy hienosti sipsari-ideologia: ruoanlaitto ei tunne rajoja eikä häpeää. Mitä vain voi yhdistellä mihin vain! Alkuperäisessä ohjeessa suositellaan kokeiltavaksi purilaisia perinteisen burgerin lisäksi bagelissa, ja kastikevaihtoehdoksi vaahterasiirapin. Ne valmistuivat näin:
225g maustamatonta tempehiä
2 1/3 dl vehnäjauhoa

3/4 dl vaahterasiirappia

4 rkl margariinia

2 rkl maapähkinävoita

1 rkl kasvisliemijauhetta tai 1/2 murennettu liemikuutio

1 tl nestesavua

paprikajauhetta, suolaa, pippuria

Murenna Tempeh kulhoon hienoksi muruksi. Lisää jauhot, siirappi, margariini, maapähkinävoi, kasvisliemijauhe, nestesavu ja mausteet. Sekoita kunnes taikina on kiinteää ja muotoile haluamasi kokoisiksi pihveiksi.

Paista uunissa 180 asteessa foliolla peitettynä 30 minuuttia. Voit myös kypsentää burgerit pannulla paistaen korkeassa lämmössä 3-4 minuuttia kummaltakin puolelta.

Tampere kiittää kaikkia sipsareita, toivoo järjestäjiä vastaaviin nyyttäreihin jatkossakin ja asettaa sipsarinyyttärihaasteen muille Vegaaniliiton paikallisryhmille ympäri Suomen!

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Luonto-Liitto juhlii susien kanssa!




Tampereella ja Helsingissä järjestettiin 17.9. Liity Laumaan-kävelytapahtuma ja minifestivaali uhanalaisen suden suojelutyön hyväksi.Vegaaniliitto kantoi kortensa kekoon Tampereella liittyessään samaa toimistoa jakavan Luonto-Liiton laumaan. Aluksi tuttuja leipuriaktiiveja kysyttiin vain auttamaan Howlin' Cafe-tarjoiluiden leipomisessa. Vegaaniliiton puheenjohtaja Sari Komulainen halusi kuitenkin sponsoroida koko kahvilan tuotot koki uhanalaisten eläinten tukemisen tärkeäksi osaksi yhdistyksen toimintaa:
"Vegaaneja koskettavat monipuoliset yhteiskunnalliset aiheet eläinten oloista ja oikeuksista ympäristökysymyksiin. Vegaaniliitossa teemme yhteistyötä monien yhdistysten kanssa. Valitettavasti susien arvostus on moneen muuhun maahan verrattuna Suomessa kovin vähäistä ja aihe ansaitsee nostetta keskustelussa. Aihe on erittäin ajankohtainen. Suomi on saanut Euroopan unionilta huomautuksen aiheesta, ja suomalaisten susien puolesta kampanjoidaan kansainvälisestikin, mutta vielä se ei näy viranomaisten tai lainsäätäjien toiminnassa. Vegaaniliitossakin halusimme kantaa pienen kortemme kekoon susien suojelun puolesta ja toivomme että susien arvostus paranee jatkossa. ".


Kamomilla-suden suklaa-kinuskikuppikakut

Syksyisen kävelyreitin pääsi kulkemaan viiden euron osallistumismaksulla. Rastit pitivät sisällään susitriviavisan, joogakoulu Lentävän Maton pop up-joogatunnin sekä reppukorujen askartelupajan. Kävely toteutettiin suden luonnollista käyttäytymistä jäljitellen pienryhmissä, kävelyaallot lähtivät matkaan säännöllisin väliajoin. Lapsille ja lapsenmielisille oli tarjolla ilmaista kasvomaalausta, ja uljaat sudentassut koristivatkin useita käsiä ja poskipäitä loppuillan. Musiikinystäville esiintyivät tunnelmallisella Näsinpuiston laululavalla sielukas pop-yhtye Maida Vale sekä heleä-ääninen kitarafolk-duo Pihla Heikintytär ja Kielo Kärkkäinen. Lopuksi karnevalistisen syysfestivaalin kruunasi tamperelaisen tulitaideryhmä Pyrokratian tulishow. Susiryhmän kannatustuotemyynti tarjosi mukaan heijastimia, pinssejä, kortteja ja asusteita. Lisäksi laumaan olivat liittyneet useat yhteistyökumppanit joista esimerkkinä kasvisravintola Gopal ja Vegekauppa. Kävelijät saivat kiitokseksi ruusuja sekä tyylikkäät, susikuvioiset kestokassit.



Pikku-Hukan susipizza
Villiyrtti-sienipiirakka kiinnosti monia kotimaisten raaka-aineiden ansiosta.

Howlin' Cafen eläinystävälliset herkut herättivät ihastusta villeillä nimillään ja syksyisellä olemuksellaan. Hiawathan piirakassa maistuivat Luonto-Liiton henkeen itsekerätyt sienet ja villiyrtit. Pikku-Hukan Susipizza käänsi katseita punajuuren, lehtikaalin, kurpitsan ja vegeauran värispektrillä. Kauden omenat oli keikautettu ranskalaisen vapaaehtoisemme toimesta Tarte Tatiniksi, ja pähkinäinen juustokakku hunnutettu tyrnin-, pihlajan- ja ruusunmarjoilla. Myös Kamomillan konditoria-blogin kirjoittaja Satu Saunio halusi puolustaa susia mehevillä suklaa-kinuskikuppikakuilla, jotka olivat koristeltu sokerimassatassuin. Tarjottavat saivat runsaasti positiivista palautetta. Kahvion tarjonta ei kuulemma "näyttänyt lainkaan vegaaniselta", joka lienee positiivinen kommentti.

Tyrni-pihlaja-ruusunmarjajuustokakku

Kävijöiden haastatteluista poikivat esille tyytyväiset kommentit siitä, kuinka kävelytapahtumassa oli mukava tunnelma, sekä tietoa ja toimintaa sopivassa suhteessa. Kävijäkunnassa oli satunnaisia ohikulkijoita, vegaanisesta kahviotarjonnasta kiinnostuneita, sosiaalisen median ja esiintyjien houkuttelemia kuin myös vannoutuneita luonnonsuojelijaharrastajia.
Lapset (kieltämättä myös pelottavan monet vapaaehtoiset ja työntekijät) koristautuivat kasvomaalarin hilpeillä taideteoksilla.

Liity laumaan-resepti:
Gluteenittomat (ilman kuorrutusta myös sokerittomat)..

Punahilkan punajuuribrowniet
Alkuperäisestä reseptistä käännetty: http://chocolatecoveredkatie.com/2014/05/09/red-velvet-brownies/



5,5 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
5 pientä tai 3 isoa punajuurta, keitettynä (määrää voi säätää halutun punaisuuden mukaan)
0,5 dl kaakaojauhetta
0,75 dl kasvimaitoa (käytetty kookos-)
0,6 dl juoksevaa/sulaa margariinia tai öljyä
1,2 dl keitettyjä mustapapuja tai kikherneitä
1,2 dl vaahterasiirappia
1/2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
bourbonvaniljaa tai -aromia
1,2dl hienonnettua suklaata

Esilämmitä uuni 200 asteeseen. Blendaa tehosekoittimella kaurahiutaleet, kaakao, suola ja leivinjauhe tasaiseksi jauhoksi. Lisää kasvimaito, öljy, aromit ja vaahterasiirappi, blendaa edelleen tasaiseksi. Lisää viimeiseksi keitetty punajuuri ja pavut, jatka blendaamista kunnes massa on tasaista. Jos et aio kuorruttaa brownieita, voit sekoittaa osan hienonnetusta suklaasta massaan ja ripotella osan päälle suklaakoristeiksi. Jos kuorrutat browniet, voit sekoittaa kaikki taikinaan.
Kaada massa paperoituun ja voideltuun, noin 30x20-kokoiseen vuokaan. Paista 22-25 minuuttia, jäähdytä ja leikkaa. Brownieita tulee noin 10-15, koosta riippuen.

Vapaavalinnainen kuorrutus

Browniet voi kuorruttaa millä tahansa kuorrutteella. Tapahtumakuorrutuksena oli liotetuista ja blendatuista cashew-pähkinöistä, tofutti-tuorejuustosta, kookoskermasta ja tomusokerista tehty massa, joka värjättiin punajuuren keitinveden tipalla. Tuttujen porkkanakakku-reseptien kuorrutukset sopivat hyvin myös tämän leivoksen kuorruttamiseen. Lopuksi päälle voi ripotella esim. kuivattuja marjoja, suklaahippuja tai nonpparelleja!