Näytetään tekstit, joissa on tunniste festivaali. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste festivaali. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Vilinää ja vilskettä pääkaupunkiseudulla

Vegaaniliitto PKS:n toiminta on jatkunut alkukeväästä aktiivisena. Paikallisryhmän viikoittain pidetyt tapaamiset Suvilahdenkadulla keräsivät kuitenkin sen verran vaihtelevasti väkeä paikalle että yhdyshenkilöt näkivät parhaaksi järjestää tapaamisia hieman aiempaa harvemmin, joka toinen keskiviikko. Harvemmin järjestettävät tapaamiset ovatkin olleet suosittuja jäsenten keskuudessa ja keränneet joka kerta mukavan määrän yhdistyksen aktiiiveja kokoon sekä ideoimaan paikallisryhmän tulevaa toimintaa että vaihtamaan kuulumisia kahvikupposten ääreen. Innolla odotamme millaisia hienoja ideoita tämänpäiväinen tapaaminen tuo tullessaan!

Menneistä tapahtumistamme kerrottakoon, että huhtikuun alussa järjestimme Vegaaniliiton Helsingin toimistolla Kirjanvaihtotapahtuman. Tapahtumaan tuotiin monenlaisia kirjoja, aina yrttioppaista dekkareihin, ja valtaosa löysikin uuden lukijan itselleen. Kirjojen lisäksi kävijät pääsivät käsiksi nyyttäripöydän antimiin ja jutustelemaan toistensa kanssa kaikesta maan ja taivaan väliltä.

Lauantaina 16.4. Animalia ja Vegaaniliitto järjestivät Suvilahdenkadulla leivonnaismyyjäiset, joihin yhdistysten vapaaehtoiset olivat leiponeet herkkuja kotiin ostettavaksi tai paikan päällä syötäväksi. Myyjäiset olivat osa kansainvälistä Vegan Bake Sale -tapahtumaa. Myynnissä oli muun muassa suklaamoussekakkua, pikkuleipiä, porkkanakakkua, peanut butter cupseja, suolaisia ja makeita piirakoita sekä Englannin Yorkshirestä kotoisin olevaa parkin-kakkua – ja paljon muuta! Tarjolla oli myös gluteenittomia tuotteita.
Tapahtuman etukäteismarkkinointi oli ollut ilmeisen tehokasta, sillä leivonnaiset myytiin loppuun jo reilun tunnin kuluttua ovien avautumisesta, vaikka tapahtuman kestoksi oli suunniteltu kolmea tuntia. Jotkut kiinnostuneet joutuivatkin lähtemään paikalta tyhjin käsin. Ensi kerralla varaudumme reilusti suuremmalla määrällä myytävää, sillä vegaanisille leipomuksille on selvästi kysyntää!


Sunnuntaina 29.5. sää Maailma Kylässä -festareilla oli mitä mainioin.

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna Vegaaniliitto osallistui tuttuun tapaan monikulttuuriseen Maailma kylässä -ilmaisfestivaaliin. Festivaaleilla oli tänä vuonna peräti 79 000 kävijää. Ilahduttavaa oli festivaalin huimasti laajentunut vegaaninen ruokatarjonta: myynnissä oli esimerkiksi kesärullia ja afrikkalaista ruokaa.


Pääkaupunkiseudun paikallisryhmän ahkerat yhdyshenkilöt kirjanmyyntipuuhissa.

Vegaaniliiton pöydässä Järjestöteltassa etenkin kirjat, esitteet ja kahden euron hintaiset arvat tekivät kauppansa. Arpajaispalkinnot olivat pääasiassa sponsoreilta, Helsingin Vegekaupalta ja Ekololta saatuja. Pääpalkintona arvoimme Paula Heinosen Vegeä-keittokirjan, jonka voitti henkilö, joka ei omien sanojensa mukaan ollut koskaan voittanut arvonnoista mitään. Voitte siis kuvitella miten onnelliseksi hän voitosta tuli ja miten suureen hymyyn meidän pöydänpitäjienkin suu voiton myötä suli. Onnea vielä kerran kaikille arvonnassa voittaneille ja suurkiitokset sponsoreille, jotka arvonnan mahdollistivat!

Tutustu sponsoreihimme tarkemmin osoitteissa:

torstai 23. heinäkuuta 2015

Ilosaarirock Joensuussa 18.-19.7.2015


Ilosaarirockia juhlistettiin Joensuussa 17.–19.7.2015, ja mukana menossa oli myös Vegaaniliitto. Festarilauantaina ja -sunnuntaina pöydän takana ahkeroivat Vegaaniliiton Joensuun osaston aktiivit, Larissa, Elmo ja Marianne. Teltan jaoimme Maan ystävien kanssa, ja täytyypä todeta, ettei parempia kämppiksiä olisi voinut ollakaan.

Festivaalijärjestäjien toiveena oli, että järjestöpöytien annissa pääpaino olisi toiminnallisuudessa. Vegaaniliiton pöydässä tämä tarkoitti vegaaneille tutuilla sloganeilla varusteltuja kylttejä tai puhekuplia, joiden kanssa festarivieraat saivat valokuvata tai valokuvauttaa itsensä. Kyltit herättivät kävijöissä hilpeyttä mutta myös ihmetystä. Etenkin Praise seitan -tokaisulla kirjailtu kyltti hämmensi, sillä moni ei tiennyt, mitä seitan on. Mutta mehän totta kai kerroimme, millaisesta herkusta on kyse.


Kylttien jatkoksi yksi teltan seinistä oli vuorattu valkoisella lakanalla, johon festarivierailla oli mahdollisuus kirjata terveisiään ja tunnelmiaan kesän 2015 Ilosaarirockissa. Viikonlopun aikana lakanalle piirtyi muun muassa sinisiä porkkanoita, omenassa asuva toukka sekä OE sydän VL - ja Beer is vegan -sutkaisut.

Luonnollisesti festarivieraille oli tarjolla myös Vegaaniliiton esitteitä sekä myyntituotteita: rintamerkkejä, kangasmerkkejä sekä kangaskasseja. 


Tänä vuonna järjestöpöydät oli sijoitettu Ilosaarirockin uudelle Chill out zonelle. Paikka ei oikein toiminut, sillä ihmiset eivät löytäneet kaukana pääportista olevia, hengailualueen reunalla odottelevia järjestöpöytiä

Festaripäivistä lauantai oli aurinkoinen ja lämmin, ja sen huomasi järjestökojun kävijämäärässä: hiljaista oli. Sunnuntaina vesisade kannusti ihmisiä järjestötelttojen alle suojaan, ja vierailipa kojussamme muutama toiminnasta kiinnostunutkin. Vegaanejakin bongasimme, muualtakin kuin naapuriteltan animalialaisista.

Kaiken kaikkiaan festivaaliviikonloppu sujahti rennossa tunnelmassa. Ja kuten joku oli Vegaaniliiton viestilakaan kirjaillut: Vegaani rokkaa - ja kolme huutomerkkiä!