Näytetään tekstit, joissa on tunniste Järvenpää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Järvenpää. Näytä kaikki tekstit

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Vegaaniliitto avasi grillikauden!

Järvenpäässä grillattiin 12.6. Kokoonnuimme vanhankylänniemen grillipaikalle vegaanisin eväin varustautuneina. Paikalle saapui kymmenisen iloista grillaajaa. Sytytimme nuotion, juttu luisti ja muutama uskaltautui pulahtamaan Tuusulanjärveenkin!


Usein kysytään että mitä vegaanit sitten grillaavat. Vastaus on että aikalailla kaikkea! Meidän grillissämme oli vihiksiä, erilaisia nakkeja, banaania, kasviksia ja sieniä. Muutama eväs putosi tulen armoille kotikutoisista grillitikuistamme joita askartelimme lähimetsästä haetuista kepeistä. Onneksi evästä oli paljon! Laukuista löytyi myös mansikoita, kirsikoita, sipsejä, viinirypäleitä, pähkinöitä, suklaata sekä perunasalaattia. 




Päätimme muutaman tunnin grillailun jälkeen siirtyä Uusi Vanhis -kahvilaan. Siinä saivat pakkasen Tofulinet kyytiä kun joukkomme marssi kahvilaan jäätelölle ja kahville. Meillä oli hauskaa, juttua riitti niin kahviloiden valikoimasta, Berliinin vegaanikohteista että menneistä ja tulevista vegaanitapahtumista ympäri Suomea.



Kesälle suunnitellaan vielä paljon tapahtumia ja suunnitelmat ylettyvät syksyyn asti! Pysy kuulolla ja jos haluat osallistua paikallistoiminnan suunnitteluun liity ryhmäämme facebooksissa sekä seuraa Vegaaniliitto Järvenpään sivua!

tiistai 3. toukokuuta 2016

Järvenpään vappubrunssi

Järjestimme Järvenpäässä mahdollisuuden päästä herkuttelemaan vappuna vegaanisesti. Tapahtuma paikkana toimi taas paikallisen asukasyhdistyksen vuokraama huvila. Tarjoilut hoidimme nyyttäriperiaatteella, mutta myös ilman tuomisia oli tervetullut viettämään aikaa hyvässä seurassa.



Väkeä saapuikin ennatysmäärä, n. 30 vapunjuhlijaa kokoontui pöydän ääreen. Ruokaa oli yltäkylläisesti, joten katoimme eri pöydille pääruoka ja jälkiruokatarjoilut. Omalla pöydällään olivat Vegaaniliiton reseptiesitteet jotka olivat vapaasti otettavissa.

Sekä ruoat että tapahtuma saivat paljon kiitosta- kukaan ei varmasti lähtenyt nälkäisenä vaan pikemminkin kierimme ulos. Myös mahdollisuutta tutustua uusiin ihmisiin sekä jutella ja vaihtaa kokemuksia kehuttiin.



Tarjolla oli salaatibuffet johon jokainen sai tuoda haluamiaan täytteitä. Pöytään ilmestyikin hamppupyöryköitä, marinoiuja papuja, pestoa mm. auringonkukansiemenistä, raakaa tacotäytettä, pähkinöitä, guacamolea, tomaatteja, couscousia ja paljon muuta. Tarjolla oli myös pizzaa, vegepekonipiirakkaa ja siemennäkkäriä.





Jälkiruoaksi mussutimme munkkeja, snickerskakkua, mustikkapiirakkaa, oreopalloja, keksejä ja brownieita ja hedelmäsalaattia.





Tässä muutama hyväksi testattu resepti

Tomaattisalsa
  • n. 300 g aurinkokuivattua tomaattia silputtuna (2 pussia Earth Control Mausteiset aurinkokuivatut tomaatit)
  • n. 4-5 isohkoa tuoretta luomutomaattia pieninä kuutioina (ilman siemeniä)
  • puolikas sipuli silputtuna (keltasipuli tai punasipuli)
  • n. 2 valkosipulin kynttä silppuna
  • Tuoreita basilikan lehtiä suikaleina (n. 20 kpl)
  • loraus öljyä (esim. oliiviöljy)
  • Pari kierrosta mustapippuria myllystä
  • n. 0,5-1 teelusikallista paprikajauhetta
  • Kuivattua oreganoa n. 1-2 teelusikallista
  • Pari ripausta ruususuolaa (Jos salaatti on liian väkevää, voit lisätä hitusen öljyä/hienoa sokeria) 

Sekoita ainekset keskenään. Anna makujen tasaantua jääkaapissa väh. n. 1-2 tuntia. Voit käyttää salsaa muun ruuan lisukkeena, leivän päällä, nachojen kanssa, pastakastikkeena tai täyttää sillä rieskoja tms.

Tacotäyte
  • 2 dl maapähkinöitä
  • 1 dl auringonkukansiemeniä
  • 1 pieni sipuli
  • 1 porkkana
  • 2 tl balsamicoa
  • 2 tl cajunmaustetta

Jauha pähkinät jas siemenet rouheiseksi. Soseuta sen jälkeen porkkana ja sipuli seka balsamoco. Sekoita lusikalla ainekset yhteen ja mausta.

Muita: tomaatti-vegepekonipiirakka, hamppukasvispihvit ja siemennäkkäri.



Vegaaniliitto Järvenpää kiittää ja toivoo että muiden vappu sujui yhtä leppoisissa merkeissä! Pysykää kuulolla, kesän alkuun on jo suunnitteilla uutta ohjelmaa!

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Nyyttärit Seppälän talolla

Järvenpäässä kokoonnuttiin vegaanisten nyyttärien merkeissä 8.4. Tapahtumapaikkana toimi paikallisen asukasyhdistyksen vuokraama ihana Seppälän talo. Talossa oli hyvät tilat kokoontua sekä kaunis ympäristö!

Paikalle saapui melko paljon ihmisiä herkullisten tuomisten kanssa. Mukana oli niin aiemmin toiminnassa mukana olleita kuin vasta siitä kuulleita. Keskustelu rönsyili ja samalla toki herkuteltiin, sekä puhuimme toiminnastamme Järvenpäässä.



Tarjolla oli runsaasti herkkuja, keksejä, brownieta, raakakakkua, juustokakkua, pähkinöitä, taateleita, nachoja, salsaa, paahdettuja kikherneitä ja vaikka mitä muuta. Tarjoilupöytä sai kehuja siitä miten ihanaa on kun ei tarvitse huolehtia sisältävätkö herkut mitään eläinperäistä, ja allergisia varten merkkasimme mitä ruoat sisältävät. Syötävää löytyi niin pähkinäallergisille kuin keliaakikoillekkin.

Kahviin löytyi iKaffea, ja juomaksi myös mehua,kauramaitoa, kaakaota ja teetä. 


Suurimman suosion saavutti juustokakku joka sopi myös keliaakikoille. Kakku hupeni nopeasti ja sai kehuja ensimmäistä vegaanista juustokakkuaan maistavilta- ei kuulemma huomaa eroa maitoversioon.

 Herkulliset pasteijat tekivät myös kauppansa,  niiden ohje löytyy täältä.




Brownien ohje oli löytynyt Tuulispään leivontakirjasta.

Vuokaan vegaanista margariinia tai öljyä
korppujauhoja

Taikina
100g pehmeää tofua
1 dl kaura- tai soijamaitoa
100g vegaanista margariinia
1 dl sokeria
3/4 dl kaakaojauhetta
1/2 tl suolaa
1/4 tl vaniljajauhetta
3 dl vehnäjauhoja
1tl ruokasoodaa
80 g vegaanista suklaata

Rasvaa ja korppujauhota vuoka. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Soseuta tofu ja kauramaito sauvaskoittimella sileäksi. Sulata margariini ja lisää se tofuseokseen. Lisää sokeri, kaakaojauhe, suola sekä vaniljajauhe ja sekoita. Siivilöi vehnäjauhot ja ruokasooda ensin toiseen kulhoon ja sekoita hyvin. Lisää jauhot taikinaan ja sekoita tasaiseksi. Vältä ylisekoittamista jotta taikina ei sitkostu. Rouhi suklaa taikinaan pieninä paloina.
Kaada taikina vuokaan tasaisena kerroksena. Paista esilämmitetyssä uunissa keskitasolla 30 min.


Tapahtuma oli oikein onnistunut ja sai paljon kehuja sekä toiveita uusista tapahtumista! Toiveet on kuultu ja mahdollisimman pian pyrimme kokoontumaan uudestaan uusien herkkujen ääreen!



sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Joulumarkkinat Järvenpäässä

Järvenpäässä järjestettiin perinteiset joulumarkkinat ja Vegaaniliiton paikallisryhmä pystytti kävelykadulle oman markkinapöytänsä. Pöydältä löytyi kirjoja, esitteitä, kynttilöitä, heijastimia, pinssejä, karamellisoituja pähkinäpusseja sekä teetarjoilua ja iloisia vapaaehtoisia pitämässä pöytää pystyssä.


Sekä kadulla että pöydällä kävi kuhina, esitteet tekivät hyvin kauppansa, ihmiset ostelivat kirjoja joululahjoiksi, kynttilöitä luomaan joulutunnelmaa ja jutustelivat kokemuksistaan. Tee maistui, samoin herkullisen näköiset pähkinäpussukat. Järvenpäästä löytyvä ihana Punnitse&Säästä avusti meitä taas lahjoituksilla, ja pöydällä käyvät ihmiset kehuivat kauppaa kovasti maistellessaan heidän teevalikoimaansa.



Varsinkin uudet jouluesitteemme vietiin käsistä, samoin resepteistä kiinnostuineita oli paljon, ja ihmiset olivat innokkaita kokeilemaan uutta. Vegaanikeittiön käsikirja kiinnosti gluteenittomien ja soijattomien vaihtoehtojensa osalta, ja moni oli iloinen löytäessään uusia vinkkejä mitä tarjoaisi vegaanivierailleen.


Vegaanien tonttupajamme oli kokoontunut väkertelemään karamellisoituja pähkinöitä, joista saatiin herkullisia pussukoita. 

Karamellikuorrutteiset pähkinät

150g cashew pähkinöitä
150g manteleita
2 dl fariinisokeria
1/2 tl kanelia
1/4 tl neilikkaa
1/2 tl kardemummaa

Sekoita sokeri ja mausteet keskenään. Kaada sokeriseos ja pähkinät hyvin pinnoitetulle pannulle. Kuumenna kunnes suurin osa sokerista on sulanut, ja kaada seos sen jälkeen esimerkiksi leivinpaperilla vuoratulle tasaiselle alustalle, Erottele pähkinöitä hieman toisistaan, ja odottele että ne ovat jäähtyneet. Sen jälkeen pähkinät voi pakata pusseihin tai kipata kulhoon rouskutettaviksi!



Oikein ihanaa joulua toivottaa Järvenpään vegaanitontut, ja kiitos ihanasta päivästä!

maanantai 2. marraskuuta 2015

Maailman vegaanipäivä - Järvenpään ravintolatapaaminen



Järvenpäässä juhlistimme paikallisryhmässä Maailman vegaanipäivää (mitä parhain syy juhlia!) ravintolaillallisella ravintola Huilissa. Ravintola on hienolla paikalla järven rannalla, ja muutenkin viihtyisä. Ruokalistalla ei ole vegaanisia annoksia, mutta olimme sopineet ravintolan kanssa että he tekevät ruoat listan ulkopuolelta, ja ottavat samalla huomioon osallistujien rajoituksia kuten gluteiinittomuutta ja viljattomuutta. 

Varasimme pöydän etukäteen ilmoittautumisten perusteella, ilmoitimme kuinka monta on tulossa, mitä juhlimme ja varmistimme vegaanisen ruoan onnistumisen.



Tunnelma oli ihana siitä alkaen kun ihmiset alkoivat saapua paikalle. Keskustelu rönsyili viime aikojen eläinoikeusuutisista viikonlopun sattumuksiin - ja niille naurunräkätykseen. Tutustuimme toisiimme ja jännitimme mitä ruokaa oikein saisimme. Vertailimme kokemuksia vegaaniruoasta sekä Järvenpään ruokapaikoista joista vegaanista ruokaa on mahdollisuus saada. Samalla kävimme läpi matkaamme vegaaniksi ja haasteita matkan varrella.


Kun ruoka-annokset saapuivat, niin vaikka hyviltä näyttivätkin syöminen sujui hitaasti koska asiaa oli niin paljon. Syötyä kuitenkin tuli! Saimme riisiä, tofua ja kasviksia tomaattikastikkeessa, oikein onnistunut kokonaisuus!




Ruoan lomassa kävimme läpi haasteita erikoisruokavalioissa veganismin sisällä sekä raaka-aineiden valmistuksessa ja valinnassa. Jaoimme vinkkejä ja kokemuksia, sekä keskustelimme mielenkiintoisista tutkimuksista ja uutisista. Kertoilimme kokemuksia hyvistä ostospaikoista sekä retkikohteista kuten Eläinsuojelukeskus Tuulispää. 

Suunnittelimme myös tulevia tapahtumia, kuten kokkailuiltaa sekä joulukuun Joulumarkkinoita. Kävimme läpi muuta yhdistyksen toimintaa.

Kun lautaset olivat tyhjiä, tarjolla oli jälkiruoaksi mangosorbettia sekä kahvia ja teetä.



Ilta oli ihana ja aika lensi kuin siivillä. Keskusteltavaa oli niin paljon, ja kaikilla oli hauskaa. 

Jätimme ravintolaan Vegaaniliiton esitteitä, toiveissa että joskus listalta löytyisi vegaanisiakin vaihtoehtoja. Oli hienoa että porukallemme onnitui kuitenkin ruokien teko, ja muutenkin koko Maailman vegaanipäivästä jäi oikein hyvä maku suuhun!




lauantai 10. lokakuuta 2015

Luento: Vegaaninen leivonta

Järvenpäässä järjestettiin luento vegaanisesta leivonnasta. Tapahtumassa luennoi Vegaaniliiton leivontavastaava Satu Saunio, jonka uutta leivontakirjaa oli myös saatavilla luennolla.



Luentopaikkana toimi paikallinen luomukahvila Iivari. Paikka oli luennolle mitä ihanin, kodikas ympäristö. Kahvila myös leipoi herkulliset tarjottavat luennolle, sekä suolaista että makeaa herkkua kahvin kanssa.







Luennolle löysivät tiensä myös Vegaaniliiton esitteet ja ihanat heijastimet.





Luento oli mielenkiintoinen ja antoisa. Isot kiitokset kaikille!

lauantai 22. elokuuta 2015

Jannen synttärit Järvenpäässä



Järvenpäässä juhlistettiin Sibeliuksen juhlavuotta Jannen synttärit -kaupunkijuhlalla. Kävelykatu oli täytetty piknikpöydillä, joita emännöivät paikalliset yhdistykset ja seurat. Myös Vegaaniliitto oli paikalla ottaen hoitaakseen kaksi piknikpöytää.

Pöydät koristeltiin juhlavasti, ja syntymäpäivävieraille jaettiin ilmapalloja ja synttärihattuja, sekä tietysti siinä sivussa esitteitä ja mahdollisuus ostaa kirjoja. Teetarjoilut lahjoitti Järvenpään Punnitse&Säästä.





Mitä kaikkea syntymäpäivätarjoilut oikein pitivätkään sisällään?





Kikherne- ohra- salaatti oli täyttävää ja herkullista, sekä helppoa mukaan otettavaksi!Resepti:

1 dl ohraa
1 purkki kikherneitä
rasia miniluumutomaatteja
purkki maissia
2 rkl kapriksia
puoli punttia ruohosipulia ja persiljaa

Kikherneiden marinadi:
0,5 dl kylmäpuristettua rypsiöljyä
1/2 sitruunan mehu
2 rkl omenaviinietikkaa
2 rkl raakaruokosokeria
suolaa ja pippuria
2 tl dijon sinappia

Aloita salaatin tekeminen marinoimalla ensin kikherneet joko yön yli tai vähintään muutaman tunnin ajan. Keitä ohra pakkauksen ohjeiden mukaan ja huuhtele kuumalla vedellä ja anna jäähtyä. Pilko miniluumutomaatit siivuiksi ja silppua yrtit. Valuta ja huuhtele maissit ja yhdistä muiden aineiden kanssa kulhossa valmiiksi salaatiksi.



Parsakaali-savutofupiirakka maistui juhlakansalle. Ohje löytyy Chocochili -blogista.



Jälkiruokana toimi porkkanakakku joka saavutti suosiota ja jota monet saapuivat hakemaan lisääkin. Käytimme onnistuneesti aitoa vaniljaa.



Ja vielä viimeisenä herkkuna raakapallerot, joita myytiinkin huimat määrät ja pakattiin paljon kotiin viemisiksi.

1,5 dl manteleita
250g taateleita
1 rkl carob -jauhetta
1 rkl raakakaakaojauhetta
kookosöljyä

Surauta mantelit tehosekoittimessa jauhoksi. Soseuta sen jälkeen taatelit lisää kookosöljyä sen verran että sekoitin jaksaa pyörittää. Liottaminen auttaa tässä.
Sekoita kulhossa jauhetut mantelit, taatelit ja jauheet, sekoita tasaiseksi massaksi. Pyörittele palloiksi ja kieritä pallot carob -jauheessa. Aseta jääkaappiin hetkeksi ennen tarjoilua.




Syntymäpäivät olivat oikein onnistuneet, saimme paljon posiviitista palautetta niin tarjoiluista kuin muustakin toiminnastamme, sekä iloisen ja ihanan kokemuksen tällaisessa tapahtumassa!



lauantai 18. heinäkuuta 2015

Vegaanipiknik

Järvenpäässä kokoonnuimme taas aurinkoiseen rantapuistoon suunnittelemaan tulevia tapahtumia ja keskustelemaan vegaaniporukassa. Sää suosi, ja piknik eväät olivat herkullisia. Samalla testailimme ruokia tulevaa tapahtumaa varten, ja ideoimme keittokirjojen kanssa muita sopivia syötäviä. Nyt viltiltä löytyi suolaista ja makeaa, vihanneksia ja karkkeja, kyllä maistui!

Tapahtumien suunnittelun lisäksi kokemuksia ja keskusteltavaa riitti! Reseptien jakoa, ravintolavinkkejä, pohdintoja tutkimuksista ja siitä millaisia haasteita ruokavalion kanssa saattaa tulla vastaan, sekä erityisesti miten elämä on muuttunut veganismin myötä. 

Oli taas hieno tapaaminen, hyvä porukka ja kaikenkaikkiaan mahtava päivä! Niin kauan kuin lämmintä jatkuu, vegaanit kokoontuvat säännöllisesti rantapuistossa. Suunnittelemme myös retkeä johonkin Järvenpään vegaaniystävällisistä kahviloista.

Tervetuloa mukaan!