Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jyväskylä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jyväskylä. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. lokakuuta 2015

Uusien ilta Jyväskylässä

Järjestimme Jyväskylässä Vegaaniliiton toiminnasta kiinnostuneiden illan keskiviikkona 28.10 Galleria Hopassa. Rupattelimme mukavia, tutustuimme toisiimme, ideoimme toimintaa Jyväskylässä sekä herkuttelimme hyvällä ruualla. Eniten keskustelua ja pohdintaa herätti kysymys, millä tapaa saisimme edistettyä kouluruokaloiden vegaanitarjontaa erityisesti yliopiston ruokaloissa. Pohdimme myös infovihkosen tekemistä ravintoloihin ja kouluruokaloihin jaettavaksi. Puheensorinan lomassa nautiskelimme herkkunaposteltavaa: savutofupiirakkaa, siemennäkkäriä hummuksella, coctailtikkuja, hedelmiä, brownie -leivoksia ja teetä. Kiitos kivasta illasta kaikille mukana olleille! :)




Illan tarjoiluiden reseptit:

Gluteeniton Savutofupiirakka (pellillinen)

Piirakkapohja
-300g margariinia
-6dl jauhoja (käytin gluteenitonta Viljatuotteen vaaleaa leipäjauhoseosta)
-6dl vettä
-1tl suolaa

Sekoita käsin jauhot huoneen lämmössä pehmenneen margariinin sekaan. Lisää suola ja vesi. Anna taikinan tekeytyä sillä aikaa kun valmistat täytteen.

Täyte
-1pkt Jalotofun kylmäsavutofua
-6 tomaattia
-2 sipulia
-4dl kaura- tai muuta kasviperäistä kermaa
-2tl No Eggiä (tai 1rkl jauhoja)
-1tl kasvisliemijauhetta
-suolaa
-mustapippuria
-2rkl ravintohiivahiutaleita

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Silppua sipulit ja pilko tomaatit pienehköiksi kuutioiksi. Kuullota sipuli öljyssä ja lisää joukkoon tomaattikuutiot. Mausta suolalla, pippurilla ja kasvisliemijauheella (voit myös murentaa sekaan kasvisliemikuution) Paista seosta pannulla miedolla lämmöllä kunnes ylimääräinen neste on haihtunut.

Sekoita kulhossa kaurakerma, ravintohiivahiutaleet, No Egg -jauhe. Lisää joukkoon ripaus suolaa ja pippuria.

Painele piirakkataikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Levitä pohjan päälle tomaatti-sipuli -paistos. Murenna paistoksen päälle paketillinen kylmäsavutofua. Levitä tofunkerroksen päälle kaurakermaseos. Paista piirakkaa uunissa noin 30 minuutin ajan ja anna jäähtyä ennen nauttimista.

Alkuperäinen ohje: Pidempi korsi -blogin tomaatti-vegepekonipiirakka



Gluteeniton siemennäkkäri (pellillinen)

-2dl maissijauhoja
-2dl siemeniä (käytin auringonkukan-, kurpitsan-, pellavan- ja chiasiemeniä)
-1/2dl rypsiöljyä
-2dl keitettyä vettä

Lämmitä uuni 150 asteeseen. Sekoita ainekset keskenään ja kaada seos leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Laita toinen leivinpaperi taikinaköntin päälle ja kauli sen päältä taikina ohueksi levyksi. Ripottele päälle suolaa ja paista uunin keskiosassa noin 45 minuuttia. Anna jäähtyä ja murra paloiksi.

Alkuperäinen resepti: Risenta maissijauho -pussin kyljessä


Tofu-kikherne hummus

-3-4dl kikherneitä
-pkt Jalotofu Pehmeä -tofua
-n. 6kpl aurinkokuivattuja tomaatteja
-1dl persiljaa
-n. 2rkl tahinia
-n. 2rkl sitruunamehua
-suolaa
-juustokuminaa

Soseuta kikherneet, maustamaton tofu, aurinkokuivatut tomaatit ja persilja sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Lisää tahinia, sitruunamehua, suolaa ja juustokuminaa maun mukaan. Levitä reilu kerros levitettä siemennäkkärin päälle ja nauti!



Gluteenittomat Suklaabrowniet

-4,5dl jauhoja (käytin gluteenitonta Viljatuotteen vaaleaa leipäjauhoseosta)
-2dl sokeria
-2dl fariinisokeria
-1,5dl kaakaojauhetta
-0,5dl kookoshiutaleita
-150g Brunbergin tummaa suklaata
-0,5tl leivinjauhetta
-1tl suolaa
-2,5dl kookosmaitoa
-2dl vegaanista margariinia sulatettuna
-1tl vanilija-aromia

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Sekoita jauhot, sokerit, kaakaojauhe, kookoshiutaleet, leivinjauhe ja suola keskenään. Rouhi suklaa pieniksi paloiksi ja sekoita joukkoon. Sekoita joukkoon sula margariini, kookosmaito ja vanilija.  Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan ja paista noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä ennen tarjoilua. Voit koristella browniet esim. "raidottamalla" leivoksen tummalla suklaalla.

Alkuperäinen resepti: Puputytön leivontakirja

Coctailtikuissa tarjoiltujen tofupyöryköiden resepti löytyy Jalotofun verkkosivuilta. 


tiistai 13. lokakuuta 2015

Tofuherkkuja Cowspiracy-illassa

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan järjestämää ympäristöviikkoa vietettiin Jyväskylän yliopistossa 5.-9. lokakuuta. JYY, yliopiston ympäristövaliokunta sekä Jyväskylän Oikeutta eläimille -paikallisyhdistys järjestivät yliopiston Mattilanniemen kampuksella keskiviikkona 7.10 Cowspiracy -dokumenttinäytöksen. Dokkarin jälkeen paikanpäälle oli järjestetty paneelikeskustelu, maksutonta vegaanista purtavaa sekä teetarjoilu. Vegaaniliiton puolesta osallistuimme tapahtumaan ruokatarjoilujen järjestämisen ja toteuttamisen merkeissä yhdessä Oikeutta eläimille -paikallisyhdityksen ja Teijän keittiön kanssa.

Cowspiracy-näytöstä oli katsomassa noin 200 silmäparia


Ruisnappien päälle teimme tofusalaattia. Gluteenittomissa versioissa ruisnappien virkaa toimitti riisikakut neljään osaan pilkottuna.

Tofusalaatti
(neljälle)
  • 300 g Jalotofu kylmäsavu -tofua
  • 1 punasipuli
  • 1 porkkana
  • 1 sellerin varsi
  • kourallinen tuoretta persiljaa
  • 3 rkl ravintohiivahiutaleita
  • 1 tl curryjauhetta
  • 5-6 rkl vegaanista majoneesia
  • suolaa ja pippuria

Poista tofusta ylimääräinen neste painelemalla sitä talouspaperiin. Leikkaa tofu, punasipuli, porkkana ja varsiselleri aivan pieneksi kuutioksi ja yhdistä kulhoon. Silppua persilja hienoksi ja lisää joukkoon. Sekoita mukaan ravintohiivahiutaleet ja curry. Lisää majoneesia haluamasi määrä. Mausta lopuksi suolalla ja pippurilla.

Ruisnappeja ja riisikakkuja tofusalaatilla
Ruisnapit tofusalaatilla keräsi hurjasti kehuja


Itse marinoituja tofukuutioita tarjoilimme coctail-tikuissa hedelmien ja Violifen juuston kera.

 Kanaton tofu:
Laita paketti Jalotofu maustamaton -tofua astian päälle lävikköön valumaan ja valmista sillä aikaa marinadi.

Marinadi:
  • 4 rkl soijakastiketta
  • 4 rkl öljyä
  • 1 dl appelsiinimehua
  • 2 rkl broilerimaustetta (valmis maustesekoitus, jossa raaka-aineina: suola, paprika, valkosipuli, korianteri, kurkuma, sipuli ja valkopippuri)
  • 1 rkl agavesiirappi tai sokeri.

Pilko valutettu ja pinnasta paperilla kevyesti kuivailtu tofu kuutioiksi ja laita kuutiot marinadin joukkoon. Marinoi yön yli jääkaapissa. Paista kuutiot pannulla ja käytä salaatissa tai cocktailpaloina. Sama marinadi sopii soijasuikaleiden marinoimiseen.

Marinoitua tofua, hedelmiä ja Violifen juustoa cocktail-tikuissa


Tarjoilimme tofua myös smoothieshottien muodossa.

Tofu-hedelmä smoothie:
  • puoli pakettia Jalo tofu Pehmeä -tofua
  • 2kpl banaania
  • 2dl mangopaloja (pakaste)
  • 1-2 appelsiinin mehu 
  • 2-3 taatelia
  • loraus limemehua
  • 0,5l-1l vettä

Laita kaikki ainekset blenderiin ja blendaa kunnes juoma on tasaista. Lisää vettä tarvittaessa.

Hedelmä-tofu smoothie


Suklaamousse-piparkakkuleivokset teimme Jalotofun sivuilta löytyvällä ohjeella.

Tämä oli herkkua!


Kylmäsavutofupiirakan tekemiseen hyödynsimme Pidempi Korsi -blogin tomaatti-vegepekoni piirakan ohjetta, mutta korvasimme vegepekonin puolikkaalla paketilla kylmäsavutofua.

Tomaatti-kylmäsavutofu piirakka. Tätä kannattaa kokeilla!


Dokumenttinäytös veti paikanpäälle väkeä noin 200 silmäparin verran. Ruuat hupenivat parempiin suihin kovalla vauhdilla ja maistuivat ihmisille erittäin hyvin. Isot kiitokset Oy Soya Ab:lle Jalotofu -lahjoituksesta sekä Ekololle Numi -teepussien lahjoituksesta. Kiitokset järjestäjille että saimme olla mukana tekemässä tapahtumaa. 

Ekolo lahjoitti tapahtumaan tarjoiltavaksi Numi -teetä

Oy Soya Ab lahjoitti tapahtuman tarjoiluissa käytetyt Jalotofut


keskiviikko 19. elokuuta 2015

Jyväskylän kesä

Kesä alkaa lähennellä loppuaan, vaikka tämän viikon helteet antavat ymmärtää toisin. Mitä kaikkea on mahtunut muutaman kuukauden ajan vegaaniliiton paikallistoimintaan Jyväskylässä?

Jyväskylässä aloitimme kesän totta kai jo toukokuussa. Maistatimme Ekolon lahjoittamaa Violifen vegaanista juustovalmistetta  Jyväskylän Yläkaupungin Yö -tapahtumassa 16.5 Vegaaniliiton infopöydällä. Kiinnostuneita maistelijoita riitti koko päivän ja illan ajan aina vauvoista vaareihin, vastaanotto oli erittäin positiivista. Vegaaninen kookosöljypohjainen juusto helli valtaosan makunystyröitä ja sai aikaan positiivisesti yllättyneitä ilmeitä sekä kehuvia kommentteja: "Mistä tää on tehty?", "Missä maassa tää on valmistettu? "Onko tässä kuin paljon rasvaa?", "Voiko tätä kuumentaa?", "Mistä tätä saa ostettua?", "Paljonko tää maksaa?", "Täähän maistuu ihan juustolta",  "On kyllä hyvää",  "Minä katoin että ne on jotaki lantun palasia" "Ei tää pahalle maistu",  "Saanko maistaa toisen palan?". Ilahdutimme ihmisiä  lisäksi jakamalla Ekoloon "-20% yhdestä tuotteesta" -alennuskuponkeja, joita ihmiset ottivat iloiten vastaan. Lisäksi saimme jaettavaksi Itu Biodyn Oy:n lahjoittamia Wheatyn vegaanisia seitansnacksi -patukoita, jotka herättivät myös suurta mielenkiintoa.  Suurelle osalle vehnäproteiinista valmistettu, lihan näköinen pötkö oli uusi mutta positiivinen tuttavuus. Isot kiitokset Ekololle ja Itu Biodynille lahjoituksista ja yhteistyöstä! Maistiaisten lisäksi pöydällä oli jaossa Vegaaniliiton julkaisemia esitteitä ja ruokareseptivihkosia, jotka hupenivat pöydältä parempiin käsiin melkoisella vauhdilla.

Violifen juustomaistiaiset kiinnostivat ihmisiä Yläkaupungin Yössä.

Infopöydän antimia: reseptivihkosia, esitteitä, Wheatyn seitansnackseja ja Violifen juustoa.


Ruokamaistatuksen lisäksi järjestimme tapahtuma-alueella Vegaaninen ravitsemus -luennon, jonka tuli pitämään Vegaaniliiton ravitsemusvastaava Lotta Pelkonen. Luento käsitteli vegaanista ravitsemusta käytännönläheisestä näkökulmasta ja vastasi kysymykseen, miten koostaa terveyttä edistävä vegaaninen ruokavalio helposti ja herkullisesti. Luentoa oli kuuntelemassa vajaa 20 aiheesta kiinnostunutta ihmistä ja vastaanotto oli positiivinen. Luennon jälkeen ihmiset kyselivät mm. vegaanisten tuotteiden ja ravintola-annosten saatavuudesta Jyväskylässä sekä vegaanisista helppotekoisista ruuista. Isot kiitokset Lotalle mielenkiintoisesta ja inspiroivasta luennosta!

Vegaaninen ravitsemus -luento keräsi paikalle aiheesta kiinnostuneita kuulijoita.


Kesäkuun aikana järjestimme kaksi vegaanista nyyttäri-piknikkiä Jyväskylän Lounaispuistossa. Ensimmäisellä kerralla osallistujamäärä oli laskettavissa yhden käden sormilla mutta toisella kerralla porukkaa saapui paikalle lähes kahden käden sormimäärän verran. Piknikeillä oli tarjolla monenlaista herkkua: vesimelonia, kirsikoita, ananasta, taateleita, brownie-kakkusia, useampaa eri suklaata, sipsejä, nachoja itsetehdyllä salsalla, Violifen juustoa keksien kera, lämpimiä tofuleipiä, mehua, vegaanista viiniä ja alkoholitonta kuohuvaa. Sää oli molemmilla piknikkerroilla melko epävakaa, mutta puistosta löytyi onneksemme pieni katosalue, jonka alle oli hyvä asettua vilttien ja eväsherkkujen kera. Useampi tunti kului rennosti rupatellen ja toisiimme tutustuen, eivätkä pienet viileät tihkusateiset tuulenpuuskat haitanneet tunnelmaa.  Muutama eläinystävä, lintu ja orava kävivät myös nuuskimassa piknikmeininkejä turvallisen välimatkan päästä. Kiitos kaikille piknikiin osallistuneille!

Ensimmäisen piknikin antimia: suklaabrownieita, Violife -juustoa, hedelmiä ja kuohuvaa.

Auringonsäteet näyttäytyivät välillä sadepilvien lomasta.

Toisen piknikin antimia: salsaa, kirsikoita, ananasta, Violife -juustoa, tofuleipiä, karkkia, suklaata, sipsejä.


Kesäkuussa juhannusviikolla lähdimme neljän hengen porukalla talkooreissulle Eläinsuojelukeskus Tuulispäähän, jossa vietimme yhden yön. Autoimme parkkipaikan siistimisessä, kioskin rakentamisessa, paviljongin kasaamisessa, koirien ja hevosten ulkoiluttamisessa, eläinten paijailussa ja ruokkimisessa sekä kokkailuissa. Tuulispää oli paikkana ihana ja sen asukkaat nauttivat selvästi olostaan siellä. Kiitos Tuulispäälle majoituksesta sekä mahtavasta kokemuksesta eläinten parissa.

Koirien ulkoilutusta.

Agda pääsi syliin hellittäväksi.

    
Selfie

Puput tulivat kiinnostuneina tervehtimään vierailijoita.

Työn lomassa herkuteltiin pannareilla.

 Heinäkuun alkupuolella päätimme kokoontua vajaalla kymmenen hengen porukalla Jyväskylän parhaan pizzerian maineessa olevaan Pizzeria Mariaan syömään pizzaa vegetäytteillä ilman juustoa ja kyselemään vegaanisen juuston perään. Elokuun puolen välin tienoilla saimme Mariasta ilouutisen: heiltä saa pizzan tästä eteenpäin Violifen vegaanisella juustolla. Aiomme jatkaa vastaavanlaisia ravintolaiskuja ko. porukalla, johon siis kuuluu ihmisiä kakista Jyväskylässä veegaaniuden ympärillä pyörivistä kollektiiveista.

Tässä se nyt on: Marian pizza kera Violifen juuston, NAM!


Heinäkuussa 17.7-31.7 Oikeutta Eläimille -järjestö järjesti Jyväskylän Galleria Hopassa Katso, elämä -eläinoikeustaidenäyttelyn, joka koostui eläinaktivistien ottamista valokuvista tuotantotiloilta. Näyttely alkoi 17.7 avajaisperformanssilla ja päättyi 31.7 keskustelutilaisuuteen, jossa oli tarjolla maksutonta vegaanista purtavaa kahvi- ja teetarjoilun lisäksi.  Olimme Vegaaniliiton puolesta auttelemassa järjestelyissä parina päivänä. Näyttely oli erittäin onnistunut ja ajatuksia herättävä katsaus siihen todellisuuteen, minkä eläinyksilöt joutuvat kohtaamaan päivittäin eläinteollisuuden taloudellisen etuuden tavoittelun vuoksi. Kiitos Oikeutta Eläimille -järjestölle näyttelyn järjestämisestä sekä tärkeiden, myös vegaaniutta edistävien asioiden esille tuomisesta Jyväskylässä.

Oikeutta Eläimille järjestön Katso, elämä -eläinoikeustaidenäyttely.

Näyttelyn keskustelutilaisuuden vegaaniset tarjottavat.


Heinäkuun alussa kokoonnuimme piknikille kaikkien Jyväskylässä vegaaniuden ympärillä pyörivien kollektiivien kanssa, jossa juttelimme mitä voisimme yhdessä tehdä Jyväskylässä ja millä tapaa hoidamme kommunikoinnin eri järjestöjen välillä. Ajatuksena oli että alkaisimme säännöllisesti yhdessä osallistua ravintolapäivään vegaanisella ravintolalla, ja tämän idean menestystä kokeilimmekin ensi kertaa viime viikon sunnuntaina 16.8. Pystytimme JklDiner -nimellä kulkeneen ruokakojumme Jyväskylän Kankaan tehtaan alueelle, jossa järjestettiin Lazy  Sunday Lounge -ravintolapäivätapahtuma. Paikalla oli meidän lisäksi viisi muuta ruokakojua, erilaisia esityksiä sekä DJ. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja ihmisiä saapui alueelle sankoin joukoin nauttimaan hyvästä ruuasta, musiikista sekä kiireettömästä tunnelmasta. Kojumme sekä ruokamme osoittautuivat menestykseksi. Kahden tunnin aikana myimme loppuun seitankebabmukit sekä eri leivokset, jotka saivat kaikki osakseen hurjan määrän kehuja. Seitania teimme tarjolle kolmea eri makua: kolamarinoitu, mausteinen ja pepperoni. Kokosimme mukin salaatista, tomaatista,kurkusta, seitanista sekä vapaavalintaisesta kastikkeesta. Gluteenittomana vaihtoehtona seitanille oli marinoidut soijasuikaleet. Tarjolla oli myös erilaisia leivonnaisia: linssitaskuja, gluteenittomia kikherne-sienitaskuja, porkkanakakkua, mustikkakukkoa ja gluteenittomia suklaabrownieita.  Lisäksi kojullamme oli jaossa Vegaaniliiton ja Oikeutta Eläimille -järjestön julkaisemia esitteitä, joita ihmiset keräilivät mukaansa.

JklDiner myi ravintolapäivänä mm. seitankebebmukeja.

Syksyksi Jyväskylään saapuu suuri määrä uusia opiskelijoita, joiden myötä meno ja vilinä kaupungissa jatkuu ja katukuva täyttyy haalariasuisesta, opintiensä aloittaneesta väestä. Potentiaalisia, vegaanisesta elämäntavasta kiinnostuneita nuoria mahtuu kyseiseen joukkoon toivon mukaan läjäpäin, jonka vuoksi onkin aika alkaa suunnitella tulevia kuvioita syksyn varalle. Kesä oli upea sekä kohteli meitä hyvin. Syksy ei ole meille yhtään kesää vähäpätöisempi, jonka vuoksi tulemmekin tekemään siitä vähintään yhtä onnistuneen.  

tiistai 12. toukokuuta 2015

Yhteistyötä ja Yläkaupungin Yötä

Cowspiracy-dokumentti keräsi Jyväskylässä lähes 80 katsojaa.


Keskiviikkona 6.5  järjestimme Jyväskylässä elokuvanäytöksen Cowspiracy-dokumentista Oikeutta eläimille -järjestön ja Jyväskylän yliopiston Ympäristövaliokunnan kanssa. Dokkaria tulivat katsomaan paikan päälle yhteensä vajaa 80 ihmistä. Elokuvan jälkeen Vegaaniliitto tarjosi tapahtuman kävijöille maksuttomia ruokamaistiaisia: seitania, suolaista piirakkaa, sämpylöitä, saaristolaisleipää, kahta eri levitettä, mokkapaloja ja snickers-kakkua, joista viimeisimmän reseptiä kyseltiin paljon.  Lisäksi tarjolla oli teetä ja kahvia. Jaossa oli myös Vegaaniliiton ja Oikeutta eläimille -järjestön julkaisemia esitteitä ja reseptivihkosia. Herkuttelun lomassa ihmiset saivat esittää elokuvan myötä heränneitä kysymyksiä, joihin yritimme parhaamme mukaan vastailla ja kommentoida. Tapahtuma oli kaikin puolin todella onnistunut ja suuri osa ihmisistä viihtyi salissa keskusteluosuuden loppuun asti.

Leffan oheen loihditut tarjoilut katosivat parempiin suihin alta aikayksikön.


Tällä viikolla Jyväskylässä tapahtuu jälleen: lauantaina 16.5 kaupungissa järjestetään Yläkaupungin Yö -tapahtuma teemalla boheemi yläkaupunki, ja ihmisiä on liikenteessä paljon aina iltapäivästä yömyöhään asti. Vegaaniliiton ravitsemusvastaava Lotta Pelkonen tulee pitämään luennon tapahtuma-alueelle, aiheena vegaaninen ravitsemus. Luento alkaa klo 16 Seminaarinmäen kampuksen J-rakennuksessa (Puutarhurintalo). Luennossa käsitellään vegaanista ravitsemusta käytännönläheisestä näkökulmasta ja annetaan vastaus siihen, miten koostaa vegaaninen, terveyttä edistävä ruokavalio helposti ja herkullisesti. Pidämme lisäksi infopöytää tapahtuma-alueella klo 15 eteenpäin Seminaarinkadulla, jossa jaamme Vegaaniliiton esitteitä ja ruokavihkosia, maistatamme Ekolon lahjoittamia Violife-juustoja ja Itu Biodyn Oy:n lahjoittamia Wheatyn seitansnackseja.  Sääennuste lupaa tapahtumapäivälle sadetta, mutta me Jyväskylässä luotamme siihen, että saamme nauttia lämpimästä säästä ja auringon paisteesta tapahtumailtana. Mikäli aurinko ei paikalle syystä tai toisesta ehdi, niin me lupaamme hoitaa auringon virkaa infopöydällämme.

Lämpimästi tervetuloa! :)