Näytetään tekstit, joissa on tunniste ravintola. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ravintola. Näytä kaikki tekstit

perjantai 4. marraskuuta 2016

Suuri Veganisaatio Tampereella 1.11!


1.11. vietettiin Maailman Vegaanipäivää. Perinne alkoi jo vuonna 1994, ja sen tarkoituksena on edistää veganismia, kasvissyöntiä ja lihattomien vaihtoehtojen tarjontaa. Nykyisin veganismi on suosittu ravitsemuksellinen aate: kasviproteiinituotteiden määrä on räjähtänyt kasvuun ja ei-eläinperäisten vaihtoehtojen kysyntä on lisääntynyt ravintoloissa ja kahviloissa.
Varsinkin kuluneena vuonna markkinoille on tulvinut uusia, matalan kynnyksen vegaanisia vaihtoehtoja, jotka ovat tutustuttaneet elämäntapaa aina laajemmalle joukolle ihmisiä.
Jonoa riitti pahimmillaan/parhaimmillaan läpi Kehräsaaren.

Vapaaehtoiskoordinaattori Paula Mattila tekemässä viimeistä hiontaa tarjoilupöytään.

Tampere Vegaaniliittolaiset juhlistivat tätä eriyisen merkityksellistä päivää Kehräsaaren kauniissa ympäristössä veganisoimalla joukon tunnetuimpia kahvioklassikoita. Facebook-event osoittautui muutamaa päivää ennen tapahtumaa jo melkoisen suosituksi, joten tarjottavien määrässä päätettiin olla pihistelemättä. Vastatuulena olivat flunssa-aalto ja muut käytännön haasteet, mutta ne saatiin kuitenkin selätettyä yllättävänkin hyvin.
 
Ravintola 931, Kehräsaari
Haluatko tehdä vegaanisia susheja kotona? Vegaanipäivän ohje muokattu tästä blogista.
Kun kahvila aukesi kello 16.00, oli jono jo ravintola 931:n ulko-ovelle asti. Valitettavasti jonotus oli hidasta, koska ihmisiä oli paljon, kassoja vain yksi, ja useat ottivat mukaan useampiakin herkkuja tiskistä. Tuotteet myytiin loppuun parissa tunnissa, jonka aikana Sushi-Mestari Mami Mizukawa kävi vielä kotona taikomassa yhden erän sushilajitelmia.
Tällä kerralla päähuomio pidettiinkin ruokatarjonnassa, joka oli poikkeuksellisen herkullisesti nimetty:

  • Salaattisamurain sushilajitelma (G) -Bataatti-srirachamajoneesi-savutofu, Marinoitu paprika ja vege-"tonnikala" ja Korealainen BBQ-soija ja seesam-porkkana.
  • Pizza Chorizo Vegano de Loco (saatavana myös G)
  • Quiche Lorraine a'la Porlammi (saatavana myös G)
  • Ituhipin Aasia Tzay-wrap (saatavana myös G)
  • Seitanistin eväscroissantit
  • Gopalistin yllätys-Samosat
  • Porkkananpurijan mättökakku
  • Vege-muusan mustikkajuustokakku (G)
  • Vegsun Huoltis-Viineri
  • iChocoistin suklaasarvet
  • Havaiji-hipin kookosruudut (G)
  • Maailmanpelastusmousse (G)
  • Empaatikon Lohtu-Browniet
Makeannälkää tyydyttivät maailmanpelastusmousse, aurinkoinen porkkanakakku (ohje Chocochili-blogista) ja kahvipöydän kuningatar: mustikkajuustokakku! Juustokakun ohje löytyy blogin elokuun Yön Sävel-postauksesta, tällä kertaa se sai hunnukseen omenoiden sijasta mustikoita!
Sweet chili Tzay-wrapit, Gopalin Samosa-piiraat ja Seitancroissantit Porlammin Vegellä

Pääyhteistyökumppanimme tapahtumassa oli tunnelmallinen 931-ravintola, joka on valmistelemassa tulevaisuudessa laajempaa vegaanista ruokalistaa. Ravintolassa on myös kattava tarjonta erikoiskahveja ja lautapelejä, sekä monenlaisia teemailtoja. Lisäksi Suurta Veganisaatiota oli toteuttamassa kasvisravintola Gopal, joka valmisti valikoimiimme herkullisia Samosa-piiraita. Kamomillan Konditoria-blogin empaattinen Satu Saunio taas taikoi meille Vegaanipäivän kunniaksi Lohtubrownieita. Lisäksi Kuninkaankadun Punnitse&Säästä osallistui leivonnaisten valmistukseen runsailla tuotelahjoituksilla, kuten myös Lihaton lokakuu-maistatuksessakin loistaneet Tzay ja
Porlammin Vege.
Reseptiesittelyssä: Maailmanpelastusmousse


Suklaamousse on sellaista, jota ei vegaani usein voi nauttia. Valkosuklaasta puhumattakaan! Tämä Nea Nurmen mousse sen sijaan on herkullinen ja samaan aikaan eläinystävällinen. Ohje sovellettu Kamomillan konditorian Jämäkästä soijavispistä.

  • 1prk Alpron vispiä
  • 1 Valkosuklaalevy(esim. iChoc)
  • 1rkl sokeria
  • 0,25tl agar agaria

1. Mittaa kaikki ainekset kattilaan.
2.Kuumenna vispilällä sekoittaen, kunnes seos kiehuu.

3.Vähennä hieman lämpöä ja anna kiehua samalla vispaten 2 minuuttia.
4.Anna seoksen jähmettyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan tai seuraavaan päivään.
5.Vaahdota jääkaappikylmä "soijavispihyytelö" sähkövatkaimella jämäkäksi.


Veganismia edistämässä paikallisaktiivi ja croissantmestari Linda Kivi.
 
Kehräsaari kiittää! Saimme aikaan paljon tukea ensi kesän Vegfestien järjestämiseen. Vegfestien suunnittelu ja vapaaehtoisten rekrytointi alkaa pian, näihin talkoisiin tarvitaan paljon tukea. Ensi vuonna Maailman Vegaanipäivä palaa jälleen jopa suurempana ja näkyvämpänä.. Ja paremmin suosioon varautuneena!

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Luonto-Liitto juhlii susien kanssa!




Tampereella ja Helsingissä järjestettiin 17.9. Liity Laumaan-kävelytapahtuma ja minifestivaali uhanalaisen suden suojelutyön hyväksi.Vegaaniliitto kantoi kortensa kekoon Tampereella liittyessään samaa toimistoa jakavan Luonto-Liiton laumaan. Aluksi tuttuja leipuriaktiiveja kysyttiin vain auttamaan Howlin' Cafe-tarjoiluiden leipomisessa. Vegaaniliiton puheenjohtaja Sari Komulainen halusi kuitenkin sponsoroida koko kahvilan tuotot koki uhanalaisten eläinten tukemisen tärkeäksi osaksi yhdistyksen toimintaa:
"Vegaaneja koskettavat monipuoliset yhteiskunnalliset aiheet eläinten oloista ja oikeuksista ympäristökysymyksiin. Vegaaniliitossa teemme yhteistyötä monien yhdistysten kanssa. Valitettavasti susien arvostus on moneen muuhun maahan verrattuna Suomessa kovin vähäistä ja aihe ansaitsee nostetta keskustelussa. Aihe on erittäin ajankohtainen. Suomi on saanut Euroopan unionilta huomautuksen aiheesta, ja suomalaisten susien puolesta kampanjoidaan kansainvälisestikin, mutta vielä se ei näy viranomaisten tai lainsäätäjien toiminnassa. Vegaaniliitossakin halusimme kantaa pienen kortemme kekoon susien suojelun puolesta ja toivomme että susien arvostus paranee jatkossa. ".


Kamomilla-suden suklaa-kinuskikuppikakut

Syksyisen kävelyreitin pääsi kulkemaan viiden euron osallistumismaksulla. Rastit pitivät sisällään susitriviavisan, joogakoulu Lentävän Maton pop up-joogatunnin sekä reppukorujen askartelupajan. Kävely toteutettiin suden luonnollista käyttäytymistä jäljitellen pienryhmissä, kävelyaallot lähtivät matkaan säännöllisin väliajoin. Lapsille ja lapsenmielisille oli tarjolla ilmaista kasvomaalausta, ja uljaat sudentassut koristivatkin useita käsiä ja poskipäitä loppuillan. Musiikinystäville esiintyivät tunnelmallisella Näsinpuiston laululavalla sielukas pop-yhtye Maida Vale sekä heleä-ääninen kitarafolk-duo Pihla Heikintytär ja Kielo Kärkkäinen. Lopuksi karnevalistisen syysfestivaalin kruunasi tamperelaisen tulitaideryhmä Pyrokratian tulishow. Susiryhmän kannatustuotemyynti tarjosi mukaan heijastimia, pinssejä, kortteja ja asusteita. Lisäksi laumaan olivat liittyneet useat yhteistyökumppanit joista esimerkkinä kasvisravintola Gopal ja Vegekauppa. Kävelijät saivat kiitokseksi ruusuja sekä tyylikkäät, susikuvioiset kestokassit.



Pikku-Hukan susipizza
Villiyrtti-sienipiirakka kiinnosti monia kotimaisten raaka-aineiden ansiosta.

Howlin' Cafen eläinystävälliset herkut herättivät ihastusta villeillä nimillään ja syksyisellä olemuksellaan. Hiawathan piirakassa maistuivat Luonto-Liiton henkeen itsekerätyt sienet ja villiyrtit. Pikku-Hukan Susipizza käänsi katseita punajuuren, lehtikaalin, kurpitsan ja vegeauran värispektrillä. Kauden omenat oli keikautettu ranskalaisen vapaaehtoisemme toimesta Tarte Tatiniksi, ja pähkinäinen juustokakku hunnutettu tyrnin-, pihlajan- ja ruusunmarjoilla. Myös Kamomillan konditoria-blogin kirjoittaja Satu Saunio halusi puolustaa susia mehevillä suklaa-kinuskikuppikakuilla, jotka olivat koristeltu sokerimassatassuin. Tarjottavat saivat runsaasti positiivista palautetta. Kahvion tarjonta ei kuulemma "näyttänyt lainkaan vegaaniselta", joka lienee positiivinen kommentti.

Tyrni-pihlaja-ruusunmarjajuustokakku

Kävijöiden haastatteluista poikivat esille tyytyväiset kommentit siitä, kuinka kävelytapahtumassa oli mukava tunnelma, sekä tietoa ja toimintaa sopivassa suhteessa. Kävijäkunnassa oli satunnaisia ohikulkijoita, vegaanisesta kahviotarjonnasta kiinnostuneita, sosiaalisen median ja esiintyjien houkuttelemia kuin myös vannoutuneita luonnonsuojelijaharrastajia.
Lapset (kieltämättä myös pelottavan monet vapaaehtoiset ja työntekijät) koristautuivat kasvomaalarin hilpeillä taideteoksilla.

Liity laumaan-resepti:
Gluteenittomat (ilman kuorrutusta myös sokerittomat)..

Punahilkan punajuuribrowniet
Alkuperäisestä reseptistä käännetty: http://chocolatecoveredkatie.com/2014/05/09/red-velvet-brownies/



5,5 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
5 pientä tai 3 isoa punajuurta, keitettynä (määrää voi säätää halutun punaisuuden mukaan)
0,5 dl kaakaojauhetta
0,75 dl kasvimaitoa (käytetty kookos-)
0,6 dl juoksevaa/sulaa margariinia tai öljyä
1,2 dl keitettyjä mustapapuja tai kikherneitä
1,2 dl vaahterasiirappia
1/2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
bourbonvaniljaa tai -aromia
1,2dl hienonnettua suklaata

Esilämmitä uuni 200 asteeseen. Blendaa tehosekoittimella kaurahiutaleet, kaakao, suola ja leivinjauhe tasaiseksi jauhoksi. Lisää kasvimaito, öljy, aromit ja vaahterasiirappi, blendaa edelleen tasaiseksi. Lisää viimeiseksi keitetty punajuuri ja pavut, jatka blendaamista kunnes massa on tasaista. Jos et aio kuorruttaa brownieita, voit sekoittaa osan hienonnetusta suklaasta massaan ja ripotella osan päälle suklaakoristeiksi. Jos kuorrutat browniet, voit sekoittaa kaikki taikinaan.
Kaada massa paperoituun ja voideltuun, noin 30x20-kokoiseen vuokaan. Paista 22-25 minuuttia, jäähdytä ja leikkaa. Brownieita tulee noin 10-15, koosta riippuen.

Vapaavalinnainen kuorrutus

Browniet voi kuorruttaa millä tahansa kuorrutteella. Tapahtumakuorrutuksena oli liotetuista ja blendatuista cashew-pähkinöistä, tofutti-tuorejuustosta, kookoskermasta ja tomusokerista tehty massa, joka värjättiin punajuuren keitinveden tipalla. Tuttujen porkkanakakku-reseptien kuorrutukset sopivat hyvin myös tämän leivoksen kuorruttamiseen. Lopuksi päälle voi ripotella esim. kuivattuja marjoja, suklaahippuja tai nonpparelleja!

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Vegaaniliitto avasi grillikauden!

Järvenpäässä grillattiin 12.6. Kokoonnuimme vanhankylänniemen grillipaikalle vegaanisin eväin varustautuneina. Paikalle saapui kymmenisen iloista grillaajaa. Sytytimme nuotion, juttu luisti ja muutama uskaltautui pulahtamaan Tuusulanjärveenkin!


Usein kysytään että mitä vegaanit sitten grillaavat. Vastaus on että aikalailla kaikkea! Meidän grillissämme oli vihiksiä, erilaisia nakkeja, banaania, kasviksia ja sieniä. Muutama eväs putosi tulen armoille kotikutoisista grillitikuistamme joita askartelimme lähimetsästä haetuista kepeistä. Onneksi evästä oli paljon! Laukuista löytyi myös mansikoita, kirsikoita, sipsejä, viinirypäleitä, pähkinöitä, suklaata sekä perunasalaattia. 




Päätimme muutaman tunnin grillailun jälkeen siirtyä Uusi Vanhis -kahvilaan. Siinä saivat pakkasen Tofulinet kyytiä kun joukkomme marssi kahvilaan jäätelölle ja kahville. Meillä oli hauskaa, juttua riitti niin kahviloiden valikoimasta, Berliinin vegaanikohteista että menneistä ja tulevista vegaanitapahtumista ympäri Suomea.



Kesälle suunnitellaan vielä paljon tapahtumia ja suunnitelmat ylettyvät syksyyn asti! Pysy kuulolla ja jos haluat osallistua paikallistoiminnan suunnitteluun liity ryhmäämme facebooksissa sekä seuraa Vegaaniliitto Järvenpään sivua!

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Rajalla oli tungosta

Kahvila Rajat auki! avasi myös makunystyröitä.


Ravintolapäivänä 21.2. järjestettiin kahvila Rajat auki! – Makuja maailmalta.

Vegaaniliiton Tampereen ryhmän järjestämä iloinen kahvila keräsi ensimmäisen kahden tunnin aikana noin 150 kävijää. Ruokia oli suunniteltu yli sadalle ja tapahtuman suosio yllätti iloisesti. Onneksi täytteitä riitti vielä odotettua suuremmalle joukolle.

Kahvilajono kiemurteli pitkälle ulos yli tunnin ajan mutta asiakkaat jaksoivat odottaa. "Täällä on aina niin hyvää ruokaa", totesi yksi kärsivällinen odottelija.

Tuotot käytetään Vegfest-festivaalin järjestämiseen 21.–22.5. 
www.vegfest.net, facebook.com/vegfestfinland


Kahvilan menussa oli maailmanruokien kirjoa.

Ruokalistoja sai tutkia jo jonossa ja esitteitä oli odottaville luettavana. Moni myös kyseli tulevasta Vegfestistä ja suunnitteli mitä herkkuja vietäisiin kotiinkin.





Täytettyjä pitaleipiä oli neljää sorttia. Kaikille oli mietitty omat nimet ajankohtaista Euroopan tilannetta ajatellen.


Pitaleivät olivat täyttäviä ja täynnä makuja.


'Tukipaketti' -pitassa oli mustapapupyöryköitä, tsatsikia ja marinoitua punasipulia.

Alkuperäinen ohje on Piempi korsi-blogista:
pidempikorsi.tumblr.com/post/42574311522/mustapapupy%C3%B6ryk%C3%A4t-kaurakermakastikkeessa

Ohjetta oli muokattu mm. tekemällä taikina gluteenittomaksi korvaamalla vehnäjauhot perunajauholla.


Jonoa riitti koko parin tunnin ajan jonka ruokaa oli tarjolla. Jono kiemurteli
ulos asti ja sillä oli parhaimmillaan mittaa 15 metriä. 



'Kenkää kaikille' herkutteli raikkaalla fenkoli-limemarinoidulla tofulla, kalamataoliiveilla ja aurinkokuivatulla tomaateilla.

Kalamataoliiveja, basilikaa ja välimerellisiä makuja.


**** Ohje ****

TOFU
Kiinteää, maustamatonta tofua
Kylmäpuristettua luomuoliiviöljyä
Fenkolinsiemeniä
Kuivattua rakuunaa
Kuivattua persiljaa
Kuivattua meiramia
Limen mehua
Suolaa

Paistamiseen: auringonkukkaöljyä, gluteenitonta soijakastiketta

1. Pilko tofu pitkittäin n. 1,5 x 1,5 x cm paloihin.
2. Aseta talouspaperin, pyyhkeen tms. päälle ja imeytä liiat nesteet (esim 30 min).
3. Valmista marinadi lisäämällä öljyyn maun mukaan riittävä määrä yrttejä, suolaa ja limen mehua. Maista välillä ja lisää aineksia tarpeen mukaan. Arvioi öljyn määrä sellaiseksi, että se peittää n. 1/3 tofuista.
4. Pilko viipaleet n. 1,5 cm paloiksi ja aseta kulhoon. Kaada päälle marinadi ja sekoita.
5. Anna maustua mielellään useita tunteja, mutta jos kiire yllättää, vähempikin riittää :). Kääntele / sekoittele tofuja marinadissa ja tarkista makua välillä mikäli mahdollista. Tarvittaessa lisää yrttejä / limeä / suolaa.
6. Tofujen marinoiduttua laita paistinpannu kuumenemaan suurimmalle / suurelle lämmölle. Laita halutessasi hieman öljyä pannulle.
7. Kaada tofut pannulle, kuitenkin vain sen verran että ne eivät ole päällekkäin. Kaada sekaan myös marinadi.
8. Paista tofuja n. 15 min. (riippuen liedestä ja käytetystä lämmöstä). Käännä puolessa välissä jotta molemmat puolet ruskistuvat kevyesti (älä käristä) ja osa pinnoista napakoituu (päätät itse mikä on mieleisesi napakkuus). Lisää soijakastiketta maun mukaan n. 5 min jälkeen. Tarkista välillä maku ja lisää soijakastiketta tarvittaessa.
9. Tarjoile samantien tai vaikka seuraavana päivänä. Lisää halutessasi limen mehua ennen tarjoilua.

*****


Korelaistyylinen pitaleipä sai kehuja autenttisuudestaan. Itsetehty kimchi, valkosipulimajoneesi ja maukas barbeque-seitan veivät kielen mennessään.


K-pita eli korealaiseen tyyliin maustettu täytetty pitaleipä jossa mm. kimchiä
(kuvassa taustalla purkissa). Kuva: Mami Leinonen
*** Ohje ***


Bulgolgi-Korealainen BBQ seitan (6:lle)

Seitan

Kuivat
3 dl gluteenijauhoa
1 dl kikhernejauhoa
0.5 dl soijajauhoa

Märät
1 kasvisliemikuutio
3 rkl ketsuppia
3 rkl soijakastiketta
1.5 dl vettä
0.5 rkl öljyä

Keitinvesi
1 kasvisliemikuutio
1.5 l vettä 

Sekoita kuivat ja märät ainekset erillisissä kulhoissa. Yhdistä kaikki ainekset ja sekoita. Muotoile seitanista pötkö. Keitä keitinvedessä 15 min. Kääri seitan folioon ja paista 175 asteessa uunissa 35 min. Käännä lämpöä 200 asteeseen ja paista vielä 5 min. Anna jäähtyä. Leikkaa ohuiksi siivuiksi.

BBQ-kastike
1 dl soijakastiketta
1 pieni omena
Puolikas sipuli
Noin peukalonpään kokoinen pala inkivääriä 
3 valkosipulin kynttä
3 rkl seesaminsiemeniä
0.5 dl sokeria
1 rkl seesamiöljyä

Lisäksi
1 sipuli suikaleeksi
Soseuta monitoimikoneessa kaikki ainekset. Anna seitanin ja sipuli marinoitua muutama tuntia tai yön yli. Paista 250 asteessa pellillä uunissa n. 10 min.


KIMCHI (Korvaa ohjeessa oleva kalakastike soijakastikkeella)
maangchi.com/recipe/yangbaechu-kimchi

*****


Tandoori-maustetut soijaleikkeet sävyttivät intialaiseen tunnelmaan Pyhälehmättömäksi nimetyn pitaleivän myötä.

*** Ohje ***

TANDOORI-SOIJA (4:lle)

100g (n. 15 kpl) Soijaleikkeleitä
1 Kasvisliemikuutio

Marinadi
2 rkl Soijajugurttia
Puolikas sipuli
1 rkl sitruunamehua
1 tl raastettua inkivääriä
1 rkl öljyä
2 rkl curryjauhetta
2 rkl ketsuppia
1 tl valkosipulijauhetta
1 tl korianterijauhetta
1 tl juustokuminaa
(1 tl suolaa, riippuu kasvisliemestä)

Keitä soijaleikkeet kasvisliemessä kunnes vesi on haihtunut. Sekoita kaikki marinadin ainekset keskenään. Anna soijaleikkeiden marinoitua muutama tunti tai yön yli. Paista 250 asteessa uunissa noin 8-10 min.


*****




Lisäksi meillä oli gluteenittomia itsetehtyjä pitaleipiä joiden täytteet vaihtelivat.

GLUTEENITON PITA

*** Ohje ***

Alkuperäinen ohje: raisionkeittokirja.fi/reseptihaku/leivat-sampylat-patongit-ja-sarvet/gluteenittomat-pitaleivat?reid=RECIPE_263

Ainekset:
2,5 dl vettä
0,5 tl suolaa
2 tl sokeria
5 dl Sunnuntai gluteeniton jauhoseosta
1 ps Sunnuntai kuivahiivaa
2 rkl rypsiöljyä

Sekoita +42 asteiseen (reilusti kädenlämpöiseen) veteen suola, sokeri, jauhoseos johon kuivahiiva on sekoitettu sekä öljy. Alusta taikina tasaiseksi.

Jaa taikina kahdeksaksi keoksi leivinpaperin päälle. Taputtele keot jauhotetuin käsin mataliksi leipäsiksi (halkaisija n. 10 cm). Anna kohota.

Kuumenna uuni 250 asteeseen. Kuumenna uunipeltiä uunissa 1-2 minuuttia, vedä kohonneet leipäset leivinpaperineen kuumalle pellille ja paista uunin keskitasossa 5-8 minuuttia.

Valmista täyte sekoittamalla ainekset keskenään.

Halkaise jäähtyneet pitaleivät sahateräveitsellä, täytä ja koristele.



*****



Jälkiruuaksi ihastuttivat Tanskanserkun herkut eli vegaaniset viinerit. Viinerit saivat erityiskehuja - eivätpä vegaanit näitä herkkuja usein pääse vielä nauttimaan.


Tästä ei jälkiruoka parane! Vegaanisia viinereitä
ei ihan usein pääsekään nauttimaan. Kuva: Mami Leinonen


*** Ohje  ***

VIINERIT (18kpl)

6-8 dl vehnäjauhoja
1 pkt kuivahiivaa
0,5 tl suolaa
1 dl sokeria
2,5 dl kaura tai soijamaitoa
0,75 dl margariinisulaa

1.5 pkt, eli 12 lehtitaikinalevyä

Vanljakreemi (resepti alla)
Vadelmahillo

Koristeluun:
2 dl tomusokeria
1 rkl vettä

Tee pullataikina. (Pullan ohje muokattu tästä: 
chocochili.net/2009/07/pahkinapuustit)
Sekoita kuivat aineet yhteen. Lisää kädenlämpöinen maito ja margariinisula. Vaivaa taikinaa hetki.
Kohota taikina lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.
Jaa pullataikina ja lehtitaikinat kahteen osaan.
Kaulitse yksi pullataikina pitkäksi levyksi.
Aseta 6 lehtitaikinalevyä pullataikinan päälle riviksi (yksi rivi). Taita taikina kolmeksi kerrokseksi ja kaulitse hieman. Taita uudestaan kolmeksi kerrokseksi ja kaulitse isoksi levyksi. Leikkaa levystä 9 kpl neliöitä (n. 10 x 10 cm paloiksi). Nosta levyt uunipellin päälle. Laita vaniljakreemi ja hillo. Anna kohota n. 40 min. Paista 
uunissa 210 asteessa 10-15 min. Anna jäähtyä. Sekoita tomusokeri ja vesi. Koristele.

Vaniljakreemi
25 g rypsiöljyä
25 g jauhoa
250 g soijamaitoa
60 g sokeria
3 tl vaniljasokeria
Hyppysellinen suolaa

Lämmitä kattilassa öljyä pienellä lämmöllä. Ota pois liedestä ja lisää jauhot.Sekoita kunnes seoksesta tulee sileää. Lisää loput ainekset ja keitä keskilämmöllä. Käännä lämpö pienemmäksi sitten kun kastike kiehuu. Keitä 3 minuuttia ja ota liedeltä pois.

*****



DONITSIMUFFINSSIT eli Vapaakauppiaan osingot täytti ihana itsetehty mustikkahillo. Sopi myös gluteenittomille!


Gluteenittomat donitsimuffinssit itsetehdyllä mustikkahillolla. Supernam!
Kuva: Mami Leinonen

*** Ohje ***

DONITSI-MUFFINSSI
Muokattu ohjeesta: thesensitivepantry.com/the-sensitive-pantry/2010/8/13/doughnut-muffins-gluten-free-vegan.html
(Ohjeessa oleva kananmunankorvike korvattiin 1rkl pellavansiemenrouhetta ja 3rkl vettä)

*****


Tässä myös kastikkeiden / lisukkeiden alkuperäiset ohjeet joiden pohjalta muokattiin kahvilassa käytetyt kastikkeet:

****

TSATSIKI

1 prk maustamatonta soijajogurttia
1/2 iso kurkku
3 rkl oliiviöljyä
3 valkosipulin kynttä
1 tl suolaa
mustapippuria
- Vuoraa siivilä suodatinpusseilla ja valuta jogurttia mieluiten yön yli jääkaapissa. Raasta kurkku kuorineen ja valuta siivilässä vähintään 5 minuuttia. Painele ylimääräinen neste kurkuista sitten pois. Hienonna/purista valkosipuli ja sekoita se öljyn kanssa jukurttiin. Lisää lopuksi kurkut. Mausta suolalla sekä pippurilla.
(ohje: 
vasemmistoliitonkasvissyojat.blogspot.fi/2011/03/juuresranskalaiset-ja-vegaaninen.html)


****

HUMMUS
2 dl Kikherneitä
3 rkl tahinia (voi jättää pois)
2 valkosipulin kynttä (puristettuna)
4 rkl puristettua sitruunan mehua
1 rkl juustokuminaa
suolaa, pippuria
n. 1,5 dl vettä
oliiviöljyä
- Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimella.
(ohje: 
gogreen.fi/reseptit/seokset-dipit-kastikkeet/hummus-kikhernedippi)
****Raita(8:lle)

Puoli purkkia soijajugurttia

1/4 kurkku
1 tomaatti
puolikas paprika
1tl suolaa
mustapippuria maun mukaan
1tl juustokuminaa (ei välttämättä)

Pilko kasvikset ja sekoita kaikki ainekset keskenään.





Osa järjestäjäporukasta tapahtuman lopuksi hyvin ansaittujen pitojen äärellä!

Tampereen iloinen kokkailuryhmä odottaa jo Vegfestiä ja seuraavia ruuanlaittokertoja. Tule sinäkin mukaan!

vapaaehtoiset@vegaaniliitto.fi. vapaaehtoiset@vegfest.net

maanantai 2. marraskuuta 2015

Maailman vegaanipäivä - Järvenpään ravintolatapaaminen



Järvenpäässä juhlistimme paikallisryhmässä Maailman vegaanipäivää (mitä parhain syy juhlia!) ravintolaillallisella ravintola Huilissa. Ravintola on hienolla paikalla järven rannalla, ja muutenkin viihtyisä. Ruokalistalla ei ole vegaanisia annoksia, mutta olimme sopineet ravintolan kanssa että he tekevät ruoat listan ulkopuolelta, ja ottavat samalla huomioon osallistujien rajoituksia kuten gluteiinittomuutta ja viljattomuutta. 

Varasimme pöydän etukäteen ilmoittautumisten perusteella, ilmoitimme kuinka monta on tulossa, mitä juhlimme ja varmistimme vegaanisen ruoan onnistumisen.



Tunnelma oli ihana siitä alkaen kun ihmiset alkoivat saapua paikalle. Keskustelu rönsyili viime aikojen eläinoikeusuutisista viikonlopun sattumuksiin - ja niille naurunräkätykseen. Tutustuimme toisiimme ja jännitimme mitä ruokaa oikein saisimme. Vertailimme kokemuksia vegaaniruoasta sekä Järvenpään ruokapaikoista joista vegaanista ruokaa on mahdollisuus saada. Samalla kävimme läpi matkaamme vegaaniksi ja haasteita matkan varrella.


Kun ruoka-annokset saapuivat, niin vaikka hyviltä näyttivätkin syöminen sujui hitaasti koska asiaa oli niin paljon. Syötyä kuitenkin tuli! Saimme riisiä, tofua ja kasviksia tomaattikastikkeessa, oikein onnistunut kokonaisuus!




Ruoan lomassa kävimme läpi haasteita erikoisruokavalioissa veganismin sisällä sekä raaka-aineiden valmistuksessa ja valinnassa. Jaoimme vinkkejä ja kokemuksia, sekä keskustelimme mielenkiintoisista tutkimuksista ja uutisista. Kertoilimme kokemuksia hyvistä ostospaikoista sekä retkikohteista kuten Eläinsuojelukeskus Tuulispää. 

Suunnittelimme myös tulevia tapahtumia, kuten kokkailuiltaa sekä joulukuun Joulumarkkinoita. Kävimme läpi muuta yhdistyksen toimintaa.

Kun lautaset olivat tyhjiä, tarjolla oli jälkiruoaksi mangosorbettia sekä kahvia ja teetä.



Ilta oli ihana ja aika lensi kuin siivillä. Keskusteltavaa oli niin paljon, ja kaikilla oli hauskaa. 

Jätimme ravintolaan Vegaaniliiton esitteitä, toiveissa että joskus listalta löytyisi vegaanisiakin vaihtoehtoja. Oli hienoa että porukallemme onnitui kuitenkin ruokien teko, ja muutenkin koko Maailman vegaanipäivästä jäi oikein hyvä maku suuhun!