sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Vegaanisia leivonnaisia kevään kunniaksi.

Tampereen Vegaaniliitto oli mukana Tampereen Vihreiden Vihreä startti kevääseen -tapahtumassa myymällä leivonnaisia Koskipuistossa 9.4.2016. Huonosta kelistä huolimatta paikalla oli hyvä yhteishenki ja asiakkaita kävi kiitettävä määrä. Myös esitteitä saatiin jaettua runsaasti. Ihmiset olivat myös kiinnostuneita tulevasta Vegfest-tapahtumasta.



Vegaaniliitto myi suklaanmakuisia nallepullia, ihanalta tuoksuvia espresso-kaneli-suklaakeksejä, kaunista ja samettisen suussasulavaa raakakakkua, juustoisia pizzarollseja ja herkullista juustohampurilaispiirakkaa.




Suklaiset nallepullat (28kpl)

Keksitaikina
42 g vehnäjauhoja
12 g sokeria
12 g Keiju-margariinia
15 ml kaura- tai soijamaitoa

Pullataikina
2,5 dl kaura- tai soijamaitoa
2,5 dl sokeria
1 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
2 pss kuivahiivaa
n. 12 dl vehnäjauhoja
1dl kaakaojauhetta
170 g Keiju-margariinia
1 levy ja muutama pala Pandan tumma suklaata

Koristeluun
1 rkl kaakaojauhetta
1 rkl tomusokeria
1 rkl vettä

Sekoita kaikki keksitaikinan ainekset keskenään. Kääri kelmuun ja laita jääkaapiin pullataikinan teon ajaksi.
Sekoita kädenlämpöiseen maitoon sokeri, vaniljasokeri, suola ja kuivahiiva. Lisää jauhoja vähitellen samalla sekoittaen. Lisää margariini ja vaivaa. Lisää jauhoja jos tuntuu, että taikina on liian käteen tarttuva. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa n. 40 min. Jaa taikina 28:ksi palloksi. Ota palloista aina kaksi pientä korvapalaa talteen ja laita ison pallon sisään suklaapala. Asettele pienet pallot isomman pallon yläpuolelle ja muodostaen nallen korvat. Ota keksitaikina pois jääkaapista ja jaa se 28:een osaan. Tee näistä osista nallelle kuonot.
Anna kohota n. 30 min. Paista 180 asteessa uunissa n. 18 min. Jäähdytä.
Sekoita koristeluainekset pienessa pussissa. Leikkaa pieni pala pussin kulmasta, jotta saat pursotettua kaakaomassaa helposti. Piirrä nalleille silmät ja nenät.

Voit halutessasi voidella nallet kookosöljyllä ja ripotella sokeria päälle.

Espresso-kaneli-suklaahippukeksin ohje löytyy täältä.



Pizzarolls (kaksi 23 cm vuoka + yksi 15 cm vuoka. Yhteensä n. 20 kpl)

Taikina
6 dl kadenlämpöistä vettä
0.6 dl oliiviöljy
3/4 rkl kuivahiivaa
3 tl suolaa
n. 13 dl vehnäjauhoja

Tomaattikastike
500 g tomaattimurskaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
Suolaa ja pipppuria

Lisäksi
1 violife-juusto
1 pienehkö munakoiso
Seitansalami (puolet ohjeesta)
Ohje täältä:
http://alppen.blogspot.fi/2013/10/satanistiset-vegemakkarat-seitanmakkara.html

Sekoita vesi, oliiviöljy, kuivahiiva ja suola. Lisää jauho ja sekoita isolla lusikalla. Peitä kulhon kannella ja jätä huoneenlämpöön kahdeksi tunniksi. Jos et heti käytä taikinaa, laita se jääkaappiin. Jos säilytät taikinaa jääkaapissa, ota se pois vähintään kolme tuntia ennen paistamista.
Tee tomaattikastike. Kuullota pilkotut sipuli ja valkosipuli pannulla. Lisää tomaattimurska. Keitä n. 20 min.
Viipaloi munakoiso ja paista viipaleet oliiviöljyssä. Mausta suolalla ja pippurilla.
Kaulitse pizzataikina suorakaiteen muotoon. Levitä tomaattikastike, raastettu juusto, munakoisot ja ohuiksi leikatut seitansalamin viipaleet. Kääri varovasti rullaksi. Leikkaa paloiksi ja asettele ne uunivuokaan leikauspinta ylöspäin. Paista 200 asteisessa uunissa n. 20- 25 min.

Mainioita kehuja saanut juustohampurilaispiirakka voi tulla uudestaan myyntiin Vegfestin kahvilaan!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti