perjantai 8. toukokuuta 2015

Järvenpään kevätmarkkinat


Järvenpäässä vietettiin 25.4 perinteisiä Kevätmarkkinoita. Kävelykatu täyttyi myyntikojuista ja paikallisten yhdistysten pöydistä. Myös Vegaaniliitto osallistui tapahtumaan omalla infopöydällä, ensimmäistä kertaa.

Pöydällä oli selailtavina Vegaanipuodista löytyviä kirjoja, mm. Makumetkuja murusille ja Vegaanin keittiössä. Kirjat herättivät mielenkiintoa.


Järvenpään Punnitse&Säästä -kauppa lahjoitti teetä tarjoiltavaksi pöydällä, ja ne herättivätkin ihastusta ja monille uusia teekokemuksia. Pöydällä oli myös tarjolla erilaisia keksejä, joita moni ei ollut uskoa vegaanisiksi. Keksit kelpasivat hyvin!

Meillä oli pöydällä myös esitteitä, ja varsinkin reseptiesitteet olivat suosittuja. Ihmiset olivat kiinnostuneita vegaanisesta ruoasta ja olivat tyytyväisiä kun pääsivät kotona kokeilemaan uusia reseptejä. Allergian tai muun syyn takia vinkit uuteen ruokavalioon olivat myös tarpeen.

Päivä oli kaunis ja aurinkoinen, iloinen markkinatunnelma, hyvät keskustelut ja ihmispaljous tekivät tästä todella ihanan ja antoisan päivän! Ihmisiä riitti vauvasta vaariin ja pöydällä pyöri niin pitkän linjan vegaaneja kuin nyt vasta asiasta kuulleita. Kysymyksiä ja kokemuksia riitti- ja kaikilla oli hauskaa.

Kun tapahtuma oli ohi, aloimmekin jo suunnitella seuraavaa: 9.5 kaupunkifestivaali Järvenpää-päivä! Siellä nähdään!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti