sunnuntai 2. elokuuta 2015

Nyhtösoijaa ja virolaisia vitsejä



Paistettua juustoa - hyvää!
Nyhtäjät työssään.

Vegaaniliiton Suvilahdenkadun toimistolla kokoonnuttiin tekemään monenlaista elokuun ensimmäisenä päivänä. Ensin pohdittiin tulevaisuuden toimintaa ja lähikuukausien ja -vuosien tavoitteita vuoden 2016 toimintasuunnitelmaa kootessa.







Nyhtösoija-koriantericoleslaw-salsa-jalopeno-scrirachaleivät. Nam!







Rankan aivotyön jälkeen tuli jo nälkä joten keittiön puolella ryhdyimme koostamaan tukevaa ateriaa joka olisi kelvannut rekkakuskillekin.


Tiina ja possu nauttivat nyhtösoijasta yhdessä.

Nyhtösoija-coleslawleipä on tuhti eväs nälkäiselle.


Nyhtösoija on nykytrendiruokaa ja vegaanithan eivät toki jää pekkaa pahemmaksi kun on evästyksestä kyse. Otimme mallia Chocochilin kehutusta reseptistä ja teimme maukkaita eväsleipiä revityistä, maustetuista ja paistetuista soijaleikkeistä, kaali-majoneesitäyteisestä coleslawsta ja lisukkeista. Lisäksi tutustuimme kahteen uutuusjuustoon joita oli bongattu Vegekaupasta ja tuotu testattavaksi.


Paistettua juustoa, ihanaa!







Kun porukassa oli mukana niin ravintolakokki, vasta-alkaja kuin kokeilukeittiöharrastajakin, keittiön täyttivät paitsi mausteiden aromikkaat tuoksut myös monenmoiset vinkit ja kokemustenvaihdot. Kielikylvystä huolehti se seikka, että osa kokeista oli kotoisin virosta. Kyllä siinä kieli sai treeniä ja naurulihakset samoin kun harjoittelimme ääntämistä ja vertasimme härskeiksi suomen kielellä muotoutuvia virolaissanontoja. Kulttuurien moninaisuus tekee keittiötöistäkin moninverroin rikkaampia kokemuksia! 

Plainjuusto toimi erinomaisesti pannulla käytettynä.
Käytä kaikkeen mihin käyttäisit fetaa. Toimii!

Parempaa paistettuna, mutta kaunis ulkonäkö!
Loppuilta vielä vilkastui kun Kallio Block Partysta valui väkeä myös nyhtöleiville ja mukavasta seurasta nauttimaan. Pelasimme Cluedoa ja muita pelejä ja vietimme niin mukavaa iltaa että neljältä alkanut kokkailu venyi liki puoleenyöhön. Väsynyt mutta iloinen väki lupasi nähdä pian uudelleen ja järjestää lisää iloisia tapahtumia. Tule sinäkin mukaan seuraavalla kerralla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti