perjantai 4. marraskuuta 2016

Suuri Veganisaatio Tampereella 1.11!


1.11. vietettiin Maailman Vegaanipäivää. Perinne alkoi jo vuonna 1994, ja sen tarkoituksena on edistää veganismia, kasvissyöntiä ja lihattomien vaihtoehtojen tarjontaa. Nykyisin veganismi on suosittu ravitsemuksellinen aate: kasviproteiinituotteiden määrä on räjähtänyt kasvuun ja ei-eläinperäisten vaihtoehtojen kysyntä on lisääntynyt ravintoloissa ja kahviloissa.
Varsinkin kuluneena vuonna markkinoille on tulvinut uusia, matalan kynnyksen vegaanisia vaihtoehtoja, jotka ovat tutustuttaneet elämäntapaa aina laajemmalle joukolle ihmisiä.
Jonoa riitti pahimmillaan/parhaimmillaan läpi Kehräsaaren.

Vapaaehtoiskoordinaattori Paula Mattila tekemässä viimeistä hiontaa tarjoilupöytään.

Tampere Vegaaniliittolaiset juhlistivat tätä eriyisen merkityksellistä päivää Kehräsaaren kauniissa ympäristössä veganisoimalla joukon tunnetuimpia kahvioklassikoita. Facebook-event osoittautui muutamaa päivää ennen tapahtumaa jo melkoisen suosituksi, joten tarjottavien määrässä päätettiin olla pihistelemättä. Vastatuulena olivat flunssa-aalto ja muut käytännön haasteet, mutta ne saatiin kuitenkin selätettyä yllättävänkin hyvin.
 
Ravintola 931, Kehräsaari
Haluatko tehdä vegaanisia susheja kotona? Vegaanipäivän ohje muokattu tästä blogista.
Kun kahvila aukesi kello 16.00, oli jono jo ravintola 931:n ulko-ovelle asti. Valitettavasti jonotus oli hidasta, koska ihmisiä oli paljon, kassoja vain yksi, ja useat ottivat mukaan useampiakin herkkuja tiskistä. Tuotteet myytiin loppuun parissa tunnissa, jonka aikana Sushi-Mestari Mami Mizukawa kävi vielä kotona taikomassa yhden erän sushilajitelmia.
Tällä kerralla päähuomio pidettiinkin ruokatarjonnassa, joka oli poikkeuksellisen herkullisesti nimetty:

  • Salaattisamurain sushilajitelma (G) -Bataatti-srirachamajoneesi-savutofu, Marinoitu paprika ja vege-"tonnikala" ja Korealainen BBQ-soija ja seesam-porkkana.
  • Pizza Chorizo Vegano de Loco (saatavana myös G)
  • Quiche Lorraine a'la Porlammi (saatavana myös G)
  • Ituhipin Aasia Tzay-wrap (saatavana myös G)
  • Seitanistin eväscroissantit
  • Gopalistin yllätys-Samosat
  • Porkkananpurijan mättökakku
  • Vege-muusan mustikkajuustokakku (G)
  • Vegsun Huoltis-Viineri
  • iChocoistin suklaasarvet
  • Havaiji-hipin kookosruudut (G)
  • Maailmanpelastusmousse (G)
  • Empaatikon Lohtu-Browniet
Makeannälkää tyydyttivät maailmanpelastusmousse, aurinkoinen porkkanakakku (ohje Chocochili-blogista) ja kahvipöydän kuningatar: mustikkajuustokakku! Juustokakun ohje löytyy blogin elokuun Yön Sävel-postauksesta, tällä kertaa se sai hunnukseen omenoiden sijasta mustikoita!
Sweet chili Tzay-wrapit, Gopalin Samosa-piiraat ja Seitancroissantit Porlammin Vegellä

Pääyhteistyökumppanimme tapahtumassa oli tunnelmallinen 931-ravintola, joka on valmistelemassa tulevaisuudessa laajempaa vegaanista ruokalistaa. Ravintolassa on myös kattava tarjonta erikoiskahveja ja lautapelejä, sekä monenlaisia teemailtoja. Lisäksi Suurta Veganisaatiota oli toteuttamassa kasvisravintola Gopal, joka valmisti valikoimiimme herkullisia Samosa-piiraita. Kamomillan Konditoria-blogin empaattinen Satu Saunio taas taikoi meille Vegaanipäivän kunniaksi Lohtubrownieita. Lisäksi Kuninkaankadun Punnitse&Säästä osallistui leivonnaisten valmistukseen runsailla tuotelahjoituksilla, kuten myös Lihaton lokakuu-maistatuksessakin loistaneet Tzay ja
Porlammin Vege.
Reseptiesittelyssä: Maailmanpelastusmousse


Suklaamousse on sellaista, jota ei vegaani usein voi nauttia. Valkosuklaasta puhumattakaan! Tämä Nea Nurmen mousse sen sijaan on herkullinen ja samaan aikaan eläinystävällinen. Ohje sovellettu Kamomillan konditorian Jämäkästä soijavispistä.

  • 1prk Alpron vispiä
  • 1 Valkosuklaalevy(esim. iChoc)
  • 1rkl sokeria
  • 0,25tl agar agaria

1. Mittaa kaikki ainekset kattilaan.
2.Kuumenna vispilällä sekoittaen, kunnes seos kiehuu.

3.Vähennä hieman lämpöä ja anna kiehua samalla vispaten 2 minuuttia.
4.Anna seoksen jähmettyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan tai seuraavaan päivään.
5.Vaahdota jääkaappikylmä "soijavispihyytelö" sähkövatkaimella jämäkäksi.


Veganismia edistämässä paikallisaktiivi ja croissantmestari Linda Kivi.
 
Kehräsaari kiittää! Saimme aikaan paljon tukea ensi kesän Vegfestien järjestämiseen. Vegfestien suunnittelu ja vapaaehtoisten rekrytointi alkaa pian, näihin talkoisiin tarvitaan paljon tukea. Ensi vuonna Maailman Vegaanipäivä palaa jälleen jopa suurempana ja näkyvämpänä.. Ja paremmin suosioon varautuneena!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti