lauantai 29. huhtikuuta 2017

Vegaaniliitto Etelä-Pohjanmaan 1-vuotissyntymäpäivät

Vegaaniliitto Etelä-Pohjanmaan paikallisryhmä täytti 1 vuoden huhtikuussa 2017, ja sen kunniaksi järjestimme yhteiset 1-vuotissynttärit n. kuukautta vanhemman Oikeutta eläimille Seinäjoen paikallisryhmän kanssa. Synttäreitä juhlittiin lauantaina 22.4. ja juhlat olivat avoimet kaikille ja kaiken ikäisille, joita kiinnosti tulla tutustumaan toimintaamme. Paikalle saapuikin kolmisenkymmentä osallistujaa, mistä olimme erittäin ilahtuneita! Ohjelmassa oli niin Vegaaniliiton kuin Oikeutta eläimille järjestönkin esittelyt, ja kerroimme myös mitä kaikkea meidän oma paikallisryhmämme on ensimmäisen toimintavuoden aikana tehnyt. Oli myös tietovisaa ja halukkaat saivat askarrella kettuorigameja, ja tietysti nautimme hyvistä ruuista ja kakkukahveista!



Ensin katsottiin Vegaaniliiton puheenjohtajan Sari Komulaisen lähettämä videotervehdys. Vegaaniliiton sääntömääräinen kevätkokous osui samalle päivälle, joten Sari ei päässyt itse mukaan juhlimaan synttäreitämme, mutta hän onnitteli videon välityksellä.

 


Oikeutta eläimille järjestön Kristo Muurimaa kertoi OE:n historiasta ja nykyisistä visioista.




Luentojen jälkeen olikin jo nälkä!



Tarjolla oli tortilloja, joihin sai laittaa täytteeksi tacomaustettua Vegesun-soijarouhetta, salaattia, sipulirouhetta, tomaattia, ananasta, juustoraastetta (Sheesen cheddarinmakuista raastetta tai Violifen savujuustoa), soijakermalla notkistettua Jokaiselle majoneesia (Naturel, Aioli tai Chili) sekä salsakastiketta.



Lisäksi oli tarjolla nakkipiiloja, joissa oli Poutun tofunakkeja kapaloituna Sunnuntai lehti- ja torttutaikinaan, mausteena oli hieman ketsuppia kääröjen sisällä.



Kakkukahveilla oli tarjolla gluteenitonta ja tietysti vegaanista vadelma-sitruunajuustokakkua sekä gluteenitonta ja vegaanista suklaakakkua, joka oli tehty Kinuskikissan ohjeella:
http://www.kinuskikissa.fi/suklaakakku-maidoton-munaton-gluteeniton-vegaani/




Tietovisassa oli kysymyksiä laidasta laitaan, kysyttiin mm. kahvila Valkoisen Puun osoitetta sekä hankalimpana kysymyksenä uutuusvalmiste Nyhtöherneen ainesosat. Tietovisaan olimme saaneet lahjoituksena hienoja palkintoja: kahvila Valkoinen Puu Seinäjoelta antoi lahjakortin, jolla saa lunastaa esim. vegaanisen kakkupalan ja kahvin; Ekokauppa Mirtelo lahjoitti pullon hyvää oliiviöljyä; ja Seinäjoen Punnitse & Säästä lahjoitti herkkupussin. Kiitos kaikille palkintojen lahjoittajille ja onnea vielä voittajille!



Synttärit olivat onnistuneet ja osallistujat tyytyväisiä, eikä vähiten hyviin tarjoiluihin! Lopuksi haluammekin kiittää tarjoilujemme onnistumisesta sponsoreitamme, joilta saimme tärkeää apua:

- Vitaseege on lahjoittanut paikallisyhdistyksellemme Vegesun-soijarouhetta
- Ecolink Oy lahjoitti Sheesen Cheddar Style juustoraasteen ja Violife savujuuston
- Helsingin Kalatalo on lahjoittanut meille Jokaiselle majoneeseja
- Bunge Finland Oy lahjoitti Sunnuntai lehti- ja torttutaikinaa
- Pouttu lahjoitti tofunakkeja

Isot kiitokset kaikille sponsoreillemme sekä synttärivieraillemme onnistuneista juhlista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti